Mikä on luodon ja saaren ero? Ts. milloin luoto muuttuu saareksi?

Kysytty

Mikä on luodon ja saaren ero? Ts. milloin luoto muuttuu saareksi?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Vuoden 1962 Nykysuomen sanakirjassa luoto määritellään pienehköksi, autioksi, puuttomaksi saareksi, isoksi kariksi. Luodolla voi myös kasvaa muutama tuulen tuivertama mänty.

Samassa sanakirjassa saari määritellään maa-alueeksi, jota vesi ympäröi joka puolelta. Kovin tarkasti ei luodon ja saaren eroa esimerkiksi koon suhteen ole määritelty, mutta yleisesti ottaen saaren erottaa luodosta se, että saari voi olla hyvinkin suuri, asuttu, metsäinen.

Wikipedian mukaan saari on veden kokonaan ympäröimä mannerta pienempi maa-alue. Hyvin pieniä saaria voidaan kutsua luodoiksi tai kareiksi, joskin suomenkielisissä paikannimissä sana luoto voi sisältyä perusosana myös suurehkojen saarteen nimiin, kuten Olkiluoto ja Hailuoto. Saari voi olla myös ihmisen aikaansaama keinotekoinen saari.

Jääkauden jälkeisen maankohoamisen seuraksena pienet karit ja luodot muuttuvat vähitellen saariksi pinta-alan kasvaessa. Saaret voivat lopulta liittyä toisiinsa tai kasvaa yhteen mantereen kanssa. Maankohoaminen jatkuu yhä ja on suurimmillaan Merenkurkun alueella.

Tarkkaa määritelmää milloin luotoa aletaan kutsua saareksi ei taida olla.

69 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.