Mikä on ensimmäinen elokuva (dokumentti, lyhyt/pitkä tai kokeellinen), jossa soi taustalla tietokoneella tehty musiikki? Lejaren Hiller on tehnyt musiikkia…

Kysytty

Hei,

mikä on ensimmäinen elokuva (dokumentti, lyhyt/pitkä tai kokeellinen), jossa soi taustalla tietokoneella tehty musiikki?

Lejaren Hiller on tehnyt musiikkia ainakin todella harvinaiseen Time of the Heathen elokuvaan. Mutta toisaalta tietokoneilla oli tehty musiikkia tuossa vaiheessa jo vuosikymmenen ajan. Voiko olla mahdollista, että kyseessä on ensimmäinen kerta kun tietokonemusiikkia käytettiin yhdessä kuvan kanssa?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Time of the Heathen voi hyvinkin olla ensimmäinen elokuva, jossa on taustalla nimenomaan tietokoneella tehty musiikki. Jos tietokonemusiikin käsitettä laajennetaan yleisemmin elektroniseksi musiikiksi, niin siinä tapauksessa ensimmäisenä pidetään yleisesti Forbidden Planet (Kielletty planeetta) -elokuvaa vuodelta 1957, johon musiikin sävelsivät Bebe ja Louis Barron. 

Forbidden Planet -elokuvan musiikkia ei kuitenkaan ohjelmoitu tai esitetty tietokoneella, vaikka elokuvan musiikin esittämiseen käytettyjen äänigeneraattorien sähköiseen piirisuunnitteluun liittyi olennaisesti matemaattisten teorioiden soveltaminen.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.