Mikä oli Terijoen "nukkehallitus"?

Kysytty

Mikä oli Terijoen "nukkehallitus"?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Terijoen hallitus oli talvisodan aikana, marras-joulukuun vaihteessa 1939 Neuvostoliiton perustama hallintoelin, josta oli tarkoitus tulla Neuvostoliiton valtaaman Suomen uusi hallitus.

Terijoen hallitus muodostui vuoden 1918 sisällissodan jälkeen neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista ja sitä johti Otto Wille Kuusinen.

 

Viralliselta nimeltään Terijoen hallitus oli Suomen kansanhallitus ja se toimi Neuvostoliiton talvisodassa miehittämilleen alueille perustaman Suomen Kansantasavallan hallituksena.

Virallisesti Terijoen hallitus toimi itsenäisesti. Se pyysi Neuvostoliitolta apua Suomen kansantasavallan perustamiseksi ja solmi Neuvostoliiton kanssa avunantosopimuksen. Neuvostoliitto ilmoitti pitävänsä Suomen kansanhallitusta Suomen ja sen kansan virallisena hallituksena.

 

Tämän poliittisen järjestelyn tarkoitusperät olivat valtapoliittisia. Sen avulla Neuvostoliitto pyrki osoittamaan, ettei Neuvostoliiton ja Suomen välillä ole sotatilaa, koska sen näkökulmasta Suomen kansanhallitus oli Suomen ainoa laillinen hallitus, sekä oikeuttamaan Suomen miehityksen kuvaamalla sitä sotilasavuksi Suomen kansanhallitukselle.

Terijoen hallitus lakkautettiin 12. maaliskuuta 1940 talvisodan päättyessä.

 

Lähteet:

Henrik Meinander, Tasavallan tiellä : Suomi kansalaissodasta 2010-luvulle, 2012.

Osmo Jussila, Suomen poliittinen historia 1809-2003, 2004.

 

9 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.