Mikä kirjojen ISBN-tunnusta vastaava teoksen identifoiva tunnus hankitaan julkiseen käyttöön tulevalle omakustanne musiikki cd:lle? Kun kyseessä ei ole kirja…

Kysytty

Hei. Mikä kirjojen ISBN-tunnusta vastaava teoksen identifoiva tunnus hankitaan julkiseen käyttöön tulevalle omakustanne musiikki cd:lle? Kun kyseessä ei ole kirja eikä nuottijulkaisu (vaan musiikki). Tuhannet kiitokset.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Musiikkiäänitteillä ei ole ISBN- tai ISMN-numeroiden kaltaista yhteistä standardikoodia. Sen seurauksena äänitteen julkaisija harkitsee itse, lisääkö julkaisuunsa jonkin tunnisteen ja minkälaisen. Usein omakustantajat päätyvät ratkaisuun "CD-001", joka ei todellisuudessa identifioi mitään, kun samaa koodia on käyttänyt myös moni muu. Vakiintuneilla levy-yhtiöillä on omat kirjaimista ja numeroista koostuvat pidemmät koodinsa, mutta nekään eivät ole standardimuotoisia. Omakustannusjulkaisijan kannalta mahdollisimman omaperäinen, mutta silti ytimekäs koodi on tarkoituksenmukaisin: sillä erottuu, mutta on silti muistettavissa. Esimerkiksi suomalainen Fuga-levykauppa on julkaissut paljon omakustanteita omalla helposti tunnistettavalla koodillaan, jonka muodostavat kirjaimet FUGA ja väliviivalla erotettu nelinumeroinen luku (esiml FUGA-9197).

Musiikkiäänitteille on olemassa ISRC (International Standard Recording Code) -järjestelmä, mutta se ei ole tarkoitettu julkaisuille vaan koodi annetaan yksittäisille äänityksille eli "raidoille". ISRC ei siten toimi kysyjän tarkoittamassa roolissa, eikä se ole yleistynyt muutenkaan toivotussa määrin.

Heikki Poroila

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.