Mikä käynnistää kuolemisen, kun puu kuolee vanhuuteen? Mitä puussa tapahtuu, kun se kuolee vanhuuteen?

Kysytty

Mikä käynnistää kuolemisen, kun puu kuolee vanhuuteen? Mitä puussa tapahtuu, kun se kuolee vanhuuteen?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Jo lukion oppikirjassa sanotaan, että elämän pituus on yleensä perimän määräämä. Näin eri eliölajeilla on jo geneettisesti valtavan erilaiset elinajanodotteet.

Puu kuolee vasta, kun kaikki sen solukot ovat kuolleet. Jos esimerkiksi koko puu juuristoaan myöten palaa metsäpalossa, se on peruuttamattomasti kuollut. Kuolleesta solusta ei voi rakentaa elävää solukkoa. Kun puu kaadetaan, se ei kuole heti. Uusi kasvu voi alkaa sekä juurakosta ja kannosta että kaadetusta rungosta niin kauan kuin niissä on eläviä osia jäljellä. Eri puulajit eroavat tässä toisistaan. Monilla lehtipuilla juuristo tuottaa kanto- tai juurivesoja, joiden kautta puu uudistuu ja jatkaa elämäänsä. Tuttu haapa on tästä hyvä esimerkki. Kun haapametsikön kaataa, maasta nousee pian juurivesoja, jotka alkavat muodostaa uutta tuoretta metsikköä. Jos niistä otettaisiin dna:ta, huomattaisiin, että ne ovat täsmälleen samoja haapoja kuin aikaisemmassakin metsässä. Runko on elinvoimainen jonkin aikaa. Jos kaato on tehty talvella, solukkoja saattaa säilyä elävinä jopa kevääseen saakka. Kesällä kaadettu puu menehtyy sen sijaan nopeammin. Se kuivuu ja sen solut kuolevat janoon varsinkin helteellä, koska juuret puuttuvat.

Kasvisolut ovat eläinsoluja itsenäisempiä sisältämiensä viherhiukkasten vuoksi. Lisäksi ne ovat paremmin suojattuja, sillä solukalvon päällä on tukea antava soluseinä, joka puuttuu eläinsoluista. Puissa tukirakenne on selluloosaa. Puilla on erityisen hyvä kyky koteloida vauriokohdat. Tiukkasyisillä vanhoilla jalopuilla on rungon keskellä sydänpuuta, jolla on jopa antibioottisia ominaisuuksia. Rungon kestävyys onkin puun eliniän tärkeimpiä määrääjiä. Lyhytikäisillä puulajeilla sydänpuu on alttiimpaa laholle.

Lähteet: Biologian sanakirja, Otava, 2004 (esim. hakusanat elämä, kuolema, solu). Sarvas, Risto: Havupuut, Metsälehti, 2002 (esim. s.48-55). Tieteen kuvalehti 2000, nro 2, artikkeli Kasvikunnan pitkäikäisimmät. 

Voiko kuolleen puun herättää uudelleen he - Tietysti.fi (aka.fi)

https://www.kirjastot.fi/kysy/miksi-jotkin-kasvit-kuten-puut?language_c…

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.