Mikä katsotaan kielioppivirheeksi?

"Kielioppi" on sääntöjen muotoon rakennettu kuvaus kielestä sellaisena kun se tietyllä historiallisella hetkellä elää käyttäjiensä elävässä elämässä. Jos jostain kieleen liittyvästä asiasta on olemassa sääntö, tuon säännön vastainen kielen käyttö voidaan tulkita kielioppivirheeksi. Tutuin tilanne meille kaikille on koulussa järjestettävä koe, jossa tarkastava opettaja merkitsee koevastaukseen punaisella kynällä kohdat, jotka hän on tulkinnut kielioppivirheiksi. Kuten kaikki muistamme, opettajamme ovat asiassa varsin tarkkoja, koska kokeen tehtävänä on mitata juuri kieliopin mukaista kielen hallintaa. Koulun ulkopuolella tällaista esintyy paljon harvemmin.

Kielioppi on dynaaminen ilmiö eli säännöt myös muuttuvat koko ajan. Ilmaisu, jota vielä 10 vuotta sitten pidettiin muodollisena virheenä, voi tänään olla sallittu muoto. Ehkä tunnetuin tuore esimerkki on ilmaisu "alkaa tulemaan / alkaa tulla", joista ensin mainittua ei enää pidetä virheenä, vaikka se kiusaa vahvasti esimerkiksi allekirjoittaneen omaksumaa kielioppia. Kielen ja sen sääntöjen dynaamisuuden takia itse asiassa vain asiantuntijat hallitsevat yleensä kaikki pienetkin yksityiskohdat sääntöjen senhetkisen tulkinnan mukaisesti.

Kielioppi on useimmissa kielissä kirjoitettu sääntökokoelmaksi, mutta myös kirjoitettuja sääntöjä joudutaan tulkitsemaan. Suomessa tämä tehtävä on annettu Kotimaisten kielten keskuksen (KOTUS) kielenhuolto-osastolle, jota usein kutsutaan lyhyesti kielitoimistoksi. Kotus julkaisee suomen kieltä koskevia oppaita ja ottaa kantaa hankaliin tulkintakysymyksiin. Kielitoimiston tulkinta on aina "oikea" siihen asti kunnes sitä taas joskus muutetaan.

Toisaalta kieli on aina myös sääntöjen ulkopuolella elävä ilmiö, eikä esimerkiksi murteellisia ilmaisuja pidetä kielioppivirheinä, vaan kielen paikallisina ominaisuuksina. Monet ns. kirjakielen säännöt unohtuvat myös tavanomaisessa puhekielessä, jonka virheisiin suhtaudutaan muutenkin vähemmän vakavasti kuin kirjoitetun kielen yhteydessä. Voidaankin perustellusti sanoa, että kielioppivirheitä esiintyy ja niihin reagoidaan yleensä vain kirjoitetussa kielessä ja yhteyksissä, joissa yleisesti odotetaan moitteetonta kielen hallintaa.

Suhtautuminen kielioppivirheisiin on kulttuurisidonnainen asia. Suomalaisia pidetään yleisesti varovaisina eri kielten puhujina, koska pelkäämme tekevämme kielioppivirheitä. Kieli on kuitenkin ennen muuta kommunikaation muoto. Jos muodollinen kielioppivirhe ei haittaa ymmärretyksi tulemista, sillä ei yleensä ole erityistä merkitystä.

Heikki Poroila