Mihin pohjautuu korkeakoulukirjastojen laadun arviointi

Kysytty

Mihin pohjautuu korkeakoulukirjastojen laadun arviointi

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Korkeakoulukirjastojen laatutyöstä on vuonna 2007 ilmestynyt opas, joka löytyy alla olevasta linkistä:

http://www.stks.fi/files/julkaisut/Laatu_Ratkaisee.pdf

Oppaan mukaan
"Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kyky luoda laatua kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa edellyttää toimivaa laadunvarmistusjärjestelmää. Kirjasto- ja tietopalvelut ovat korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten ydinprosesseja, joiden laadukas toiminta on välttämätön edellytys kehysorganisaation menestykselle. Kirjastojen asema tieteellisessä tietohuollossa on perinteisesti perustunut niiden toiminnan ja palveluiden laadukkuuteen. Vastatakseen palveluihinsa kohdistuviin kasvaviin vaatimuksiin sekä asiakkaiden että erilaisten sidosryhmien taholta, on tieteellisten kirjastojen panostettava jatkuvasti laadunvarmistusjärjestelmänsä kehittämiseen." (s. 6)

Opas on tarkoitettu edistämään ja tukemaan Suomen korkeakoulukirjastojen laatutyötä. Sitä voi käyttää ohjekirjana kirjaston oman laatukäsikirjan laatimisessa ja yleisemmin laatujärjestelmän jatkuvassa kehittämisessä. Korkeakoulukirjastojen laadun arviointi pohjautuu siis tarpeeseen pitää yllä ja luoda laatua toiminnassa.

Yleisiä kirjastoja varten julkaistiin laatusuositus vuonna 2010:

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/Yleisten_kirjastojen_laatusuosi…

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/O…

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.