Miä nimi oli matkalipulla silloin kun 1800 luvulla suomalaisia lähti Amerikkaan siirtolaisiksi? No2: Koska nimi kinkerit on otettu yleiseen käyttöön?

Kysytty

Miä nimi oli matkalipulla silloin kun 1800 luvulla suomalaisia lähti Amerikkaan siirtolaisiksi?
No2: Koska nimi kinkerit on otettu yleiseen käyttöön?

Vastaus

Vastattu

Matkalipun ostaminen valtamerentakaisiin maihin ei ollut Suomessa mahdollista vielä 1870-luvulla eikä 1880-luvun alussakaan, vaan siirtolaiseksi lähtevän oli hankittava matkalippunsa joko Ruotsista tai Norjasta. Tämän lisäksi suomalaiset siirtolaisiksi aikovat saivat kuitenkin jo hyvin varhain matkalippuja myös Yhdysvalloista, jossa laivayhtiöillä oli asiamiehiä. Näiltä siirtolaiset saattoivat osaa niin sanottuja prepaid-lippuja, joita voitiin lähettää Eurooppaan. Suomalaisten lähtö siirtolaiseksi helpottui huomattavasti vuonna 1886: tästä alkaen siirtolaiseksi haluava saattoi nimittäin ostaa matkalippunsa jo kotimaasta. Ensimmäisen "tikettikonttorin" avasi kauppias K. J. Wahlstein Vaasassa.

Amerikan Suomalaisessa Lehdessä yleensä amerikansuomalaisten liikemiesten suomalaisille kaupittelemat matkaliput olivat englanninkielisen lippua merkitsevän ticket-sanan mukaisesti "tikettejä", kun taas suomalaiset toimijat myivät "pilettejä". Piletti-sana oli epäilemättä meillä tutumpi: amerikkalaisia tikettejäkin tarjottiin tavallisesti "pilettitoimistoista", niin kuin esimerkiksi Junttila & Co, "Suomalaiset kauppiaat Hancock'ista", joiden Piletti-Toimisto tarjosi "Tikettiä Suomeen ja päinwastoin kaikille linjoille" (Amerikan Suomalainen Lehti, 22.12.1893). 4.7.1894 Suomen Höyrylaiwa Osakeyhtiön mainos Siirtolainen-lehdessä taas tiedotti, että yhtiö "myypi höyrylaiwapilettiä Amerikasta kaikille rautatien asemille Suomessa ja päinwastoin, sekä rautatiepilettiä kaikkiin paikkoihin Amerikassa".

Kinkerit-sana on lainaa muinaisruotsista, jonka sana gingerdh tarkoitti arvovieraiden vastaanottajaisvalmisteluja tai esimerkiksi kuninkaalle, piispalle tai heidän edustajilleen koottua tuotelahjaa. Nykyruotsin vastine sanalle on gengärd, 'vastalahja, korvaus'. Suomen kirjakielessä kinkeri on mainittu ensi kertaa vuonna 1681 kestityksen merkityksessä. Selvästi lukusia merkitsemässä sanaa on käytetty vuonna 1765 Isaac Lithoviuksen laatimassa ohjeessa, joka koski rippikoulun ja kinkeriluvun järjestämistä.

Lähteet: 
Reino Kero, Suureen länteen : siirtolaisuus Suomesta Pohjois-Amerikkaan 
Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 
Amerikan Suomalainen Lehti

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.