Maallikon kysymys evoluutiosta: ymmärrän että lajin sisällä tapahtuvalla vähittäiselläkin vaihtelulla on selitettävissä vaikkapa kirahvin kaulan vähittäinen piteneminen luonnonvalinnan seurauksena. Vaan entäpä loikkaus bakteerien jakaantumalla tapahtuvasta lisääntymisestä nisäkkäiden; uros-naaras sukupuolielimineen, siittiö munasolu, hedelmöityminen kohtu, kaikki tähän tarvittava hormoonitoiminta jne systeemiin... Tätä ennen kalat ja liskot? Miten tämmöinen tavattoman monimutkainen ketju asioita jossa yhdenkin lenkin puuttuminen tai vääränlainen toiminta estää jälkeläisten syntymisen on voinut kehittyä vähä vähältä?
Vastaus
Maallikkoja olemme mekin, joten voimme vain suositella kirjallisuutta aiheesta. Tällaisia teoksia löytyy esimerkiksi helmet-kirjastojen kokoelmista:
Evoluutio : miten lajit kehittyvät? / Juha Valste ; piirrokset: Kauko Kyöstiö (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018)
Evoluutio : miten elämä kehittyy / Pasi Laihonen, Jukka Salo, Timo Vuorisalo (Otava, 1986)
Evoluutio / Ernst Mayr (WSOY, 2003)
Evoluutio ja populaatiot / Juhani Lokki, Anssi Saura, P. M. A. Tigerstedt (WSOY, 1986)
Kaikki evoluutiosta / toimittaneet Ilkka Hanski, Ilkka Niiniluoto & Ilari Hetemäki (Gaudeamus Helsinki University Press, 2009)
Kelpoisimman synty : evoluution suurimman arvoituksen ratkaisu / Andreas Wagner (Terra Cognita, 2015)
Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen olemassaolon taistelussa / Charles Darwin (Vastapaino, 2009)
Maailman hienoin esitys : evoluution todisteet / Richard Dawkins (Terra Cognita, 2009)
Kommentit
Eräs osaselitys on se, että bakteereilla ja muilla arkeeisilla eliöillä pääosa DNA:sta koostuu varsinaisista (proteiineja koodaavista) geeneistä, kun taas monisoluisilla eliöillä geenien osuus koko DNA:sta on pieni, ja pienenee sitä mukaa kun eliöt monimutkaistuvat. Ei kylläkään suoraviivaisesti, vaan eri lajien välillä on isoja eroja. Se muu DNA, joka ei ole geenejä, on joko geenien toimintaa ohjaavaa ainesta tai historiasta kertynyttä DNA:ta, joka ei enää osallistu perimän toimintaan. Mitä monimutkaisemmiksi eliöt tulevat, sitä suurempi merkitys on siis toisaalta sillä, että osa DNA:sta muuttuu passiiviseksi (ja saattaa ehkä akivoitua uudestaankin) ja toisaalta sillä, että geenien toimintaa säätelevä osuus perimästä kasvaa. Mitä pidemmälle kehitys etenee, sitä enemmän syntyy variaatiota joista luonto voi valita.
Toinen osaselitys on se, että jokaisessa kehitysvaiheessa eliöt ovat aina olleet omalta kannaltaan täydellisiä, ihan viimeisintä huutoa. Ei siis voida ajatella, että joku olisi ollut keskeneräinen välivaihe. Kaikissa vaiheissa eliöillä on ollut kaikki mitä niiden elämään tarvitaan -- kunnes olosuhteet ovat muuttuneet, ja DNA:n tarjoamasta variaatiovalikoimasta on täytynyt ottaa käyttöön jotain uutta. Sitä valikoimaa on koko ajan enemmän tarjolla.
Kommentoi vastausta