2. maailmansodasta kirja jossa pieni joukko saksalaisia sotilaita pakenee venäjällä kohti kotimaataan eli saksaa

Kysytty

Luin kirjan pasilan poliisivankilassa jonne jouduin viikoksi vuonna 2012. Kirja jäi niin lujasti mieleen että vieläkin mietityttää mikä se oli, ikävä kyllä en muista kirjailijan nimeä enkä edes kirjan nimeä. Stressi vangituksi joutumisesta oli niin voimakas että ne ovat jääneet unohduksiin. Mutta itse kirjan sisältö oli upeaa luettavaa, realistista ja traagista. Se kertoo 2. maailmansodasta jossa pieni joukko saksalaisia sotilaita pakenee venäjällä kohti kotimaataan eli saksaa. Saattoi myös olla kyse sotilaskarkureista jotka ovat karanneet osastoistaan ja pakenevat. Muistan että kirja olisi kirjoitettu 1950-luvulla tai ainakin silloin se oli painettu suomeksi. Minulla on muistikuva että kirjailija olisi ollut saksalainen, mutta on voinut olla puolalainen,tsekkoslovakialainen tm. Olen yrittänyt löytää kirjaa jo monia vuosia, mutta ei ole tärpännyt. Muistan että kirjan kansissa oli kerrottu kirjailijan olleen itse sodassa. Olisi upeaa löytää kirja ja lukea se uudelleen. Mielessä on jopa käynyt ajatus että otan yhteyttä Pasilan poliisitalon henkilökuntaan että pääsisin etsimaan kyseistä kirjaa.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Tekisipä mieleni ehdottaa Josef Martin Bauerin kirjaa Pako Siperiasta (WSOY, 1956), olkoonkin, että tässä todellisuuspohjaisessa romaanissa kuvailtu pakomatka tapahtuu vasta sodan jo päätyttyä ja pakenijoitakin on vain yksi.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.