Luin että Charles Darwin nai serkkunsa ja sai tämän kanssa sairaita jälkeläisiä. Minua kiinostaisi nyt tietää että milloin sisäsiitoksen haittavaikutukset (jälkeläisen helpompi alistuminen sairauksille, potentiaalinen kehitysvammaisuus tai jopa epämuodostumat) tulivat tieteellisesti julki?
Vastaus
Suhtautuminen lähisukulaisten välisiin liittoihin on ollut historian aikana vaihtelevaa. Joissakin uskonnoissa lähisukulaisten välisiä liittoja on suvaittu, kuten varhaisessa juutalaisuudessa, buddhalaisuudessa ja zarathustralaisuudessa. Esimerkiksi ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan (1. Moos. 20:12) Abraham meni naimisiin sisarpuolensa Saaran kanssa. Joissakin uskonnoissa tällaiset liitot ovat taas olleet kiellettyjä.
Ilmeisesti jo varhaiset ihmiset tunnistivat sisäsiittoisuuden vaarat. On olemassa jonkinlaista todistusnäyttöä siitä, että varhaiset ihmiset pyrkivät välttämään lähisukulaisen kanssa pariutumista.
Joissakin hallitsijasuvuissa on pyritty säilyttämään valta tietyn sukulinjan sisällä pariutumalla lähisukulaisten kesken. Esimerkkejä tästä löytyy niin Ptolemaiosten Egyptistä, inkavaltakunnasta, Habsburgien hovista kuin Havaijin kuningaskunnasta. Alla on esimerkkinä tieteellinen artikkeli siitä, miten tuhoisaa sisäsiittoisuus oli Habsburgin dynastialle:
Yleisesti ottaen ihmiset eivät tunne seksuaalista vetoa sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa he ovat kasvaneet, esimerkiksi sisaruksiinsa. Tätä kutsutaan Westermarck-efektiksi.
1800-luvun puolivälin tienoilla alkoi ilmestyä useita tieteellisiä tutkimuksia aiheesta. Tämä tieteellinen keskustelu liittyi osittain lainopilliseen keskusteluun serkkujen välisten liittojen oikeudellisuudesta.
Amerikkalainen Charles Brooks julkaisi vuonna 1856 artikkelin ”Laws of reproduction, considered with particular reference to the inter-marriage of first cousins” (Proceedings of the 9th Meeting American Association for the Advancement of Science, 236-246), jossa hän tutki lähisukulaisten välisistä liitoista syntyneitä lapsia. Brooksin tutkimusaineisto ei ollut kovin vahva, vaan se koostui lähinnä kuulopuheista.
Vuonna 1858 amerikkalainen Samuel Bemiss julkaisi laajan artikkelin “Report on influence of marriages of consanguinity upon offspring” (Transactions of the American Medical Association, 319-425). Tässä artikkelissa Bemiss käsitteli useita satoja tapauksia, joissa verisukulaiset olivat saaneet lapsia. Bemissin analyysin mukaan verisukulaisten jälkeläisillä oli suurempi todennäköisyys kärsiä kognitiivisista vaivoista ja ennenaikaisista kuolemista kuin ei-verisukulaisten jälkeläisillä. Bemissin artikkeli on luettavissa Yhdysvaltain kansallisen lääketieteellisen kirjaston sähköisessä arkistossa:
Samaan aikaan myös Iso-Britanniassa ja Irlannissa tutkivat keskustelivat sisäsiittoisuudesta. William Wilde, Oscar Wilden isä, tutki sisäsiittoisuuden vaikutusta kuurouteen ja mutismiin 1854 ilmestyneessä teoksessaan On the physical, moral and social condition of the deaf and dumb (London: John Churchill). Teos on luettavissa University College Dublinin arkistossa:
Arthur Mitchell käytti varsin omaperäistä tutkimusmetodia tutkiessaan sisäsiittoisuuden vaikutuksia koillisskotlantilaisten kalastajien perheissä vuoden 1865 artikkelissaan “On the Influence Which Consanguinity in the Parentage Exercises on the Offspring” (Edinburgh Medical Journal 10, 1074-1085). Mitchellin mukaan tämän koillisskotlantilaisen alueen miesten hattukoko oli pienempi kuin sitä ympäröivien alueiden miesten hattukoko, mikä hänen mukaansa todisti sisäsiittoisuuden haitallisuudesta älylliselle kehitykselle. Tämäkin teksti on sähköisesti luettavissa:
Myös Charles Darwin otti osaa tähän keskusteluun, varmasti osittain siksi, että hän oli naimisissa serkkunsa Emma Wedgewoodin kanssa. Orkideoiden itsepölytystä käsittelevässä teoksessaan On the Various Contrivances by which British and Foreign Orchids are Fertilized by Insects, and on the Good Effects of Intercrossing (London: John Murray, 1862) Darwin epäili, että biologisessa mielessä hänen serkkuavioliittonsa oli virhe.
Darwinilla ja Wedgewoodilla oli kymmenen lasta, joista kolme kuoli nuorina. Heistä nuorimmalla, 18 kuukauden iässä kuolleella Charles Waringilla oli ehkä jonkinlainen kehitysvamma. Meillä ei ole keinoja selvittää, vaikuttiko Darwinin ja Wedgewoodin lähisukulaisuus heidän poikansa sairauden puhkeamiseen. Muut Darwinin ja Wedgewoodin lapsista elivät aikuiksi. Osa heistä päätyi tieteen maailmaan, osa poliitikoiksi.
Perinnöllisyystieteen kehitys 1900-luvun alussa auttoi paremmin tunnistamaan sisäsiittoisuuteen liittyviä riskejä.
Kommentoi vastausta