Löytyykö Akseli Gallen-Kallelan kirjoittamia (kuvittamia?) tarinoita, joita oli useampia ohuita teoksia? Kertovat mm. Lapista ja ne oli ehkä tarkoitettu…

Kysytty

Löytyykö Akseli Gallen-Kallelan kirjoittamia (kuvittamia?) tarinoita, joita oli useampia ohuita teoksia? Kertovat mm. Lapista ja ne oli ehkä tarkoitettu muunmaalaisille kertomaan Suomesta. Ne olivat ainakin lasten mielestä myös huvittavia juttuja. n.50v. mies on poikasena lukenut niitä kaverien kanssa (naureskellen) ja haluaisi lukea ne uudelleen.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Akseli Gallen-Kallela on kirjoittanut kaksiosaiset muistelmat, joiden ensimmäinen osa ilmestyi Kallela-kirjan nimellä Wsoy:n kustantamana vuonna 1924. Muistelmien toinen osa Afrikka-kirja, Kallela-kirja II, syntyi taiteilijan laajan Afrikan matkan kokemusten pohjalta ja ilmestyi vuonna 1931.
Ensimmäisen Kallela-kirjan alaotsikko on Iltapuhdejutelmia. Kirjassa Gallen-Kallela kirjoittaa pakinoivaan tyyliin esimerkiksi suomalaisesta kansanluonteesta, suomalaisten ruokailutottumuksista, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Joissakin kirjan luvuissa taiteilija kertoo myös Lapin luonnosta, jota hän omien sanojensa mukaan oli lapsesta saakka ihannoinut. Varsinkin Itärajan tuntumassa sijaitseva Paanajärvi lumosi lähdetietojen mukaan aikoinaan Gallen-Kallelan. Kallela-kirjassa hän myös selvittää joidenkin teostensa syntyvaiheita ja sisältöä.
Sisältönsä puolesta ensimmäinen Kallela-kirja voisi olla kysyjän tarkoittama kirja, mutta tiettävästi se on ilmestynyt yhtenäisenä teoksena, josta on vuosien varrella otettu lisäpainoksia. Janne Gallen-Kallela-Sirénin mukaan Kallela-kirja muistuttaa tyyliltään pakinoita, joita Gallen-Kallela oli erämaa-ateljeessaan kirjoittanut Leinon Sunnuntai-lehteä varten nimimerkillä Waldemar Lema. Myös nämä pakinat voisivat olla kysyjän tarkoittamia tarinoita.

Lisätietoja Akseli Gallen-Kallelan elämästä ja taiteesta löytyy esimerkiksi seuraavista lähdeteoksista:
Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni, Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Otava 2002.
Gallen-Kallela, Kirsti: Isäni Akseli Gallen-Kallela. Toimittanut Kaari raivio. Wsoy 1992.
Satuja ja myyttejä, Kertomusten kultakausi Akseli Gallen-Kallelasta Martta Wendeliniin. Otava 2007.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.