Löytyisikö jotain kirjoja, joiden avulla voisi syventää omaa osaamista sijoittamiseen liittyen?

Kysytty

Löytyisikö jotain kirjoja, joiden avulla voisi syventää omaa osaamista sijoittamiseen liittyen? Perusteet on jo hallussa, joten kaipaisin teoksia, jotka tarkastelisivat hieman syvemmin sijoittamiseen liittyviä aiheita ja strategioita. Mieluiten kotimaisia kirjoja.

Ennen kaikkea olisin kiinnostunut juuri osakesijoittamista ja osakepoimintaa käsittelevistä kirjoista. Jos sivuttaisiin vielä tarkemmin vaikka erilaisia sijoitusstrategioita, kuten arvosijoittamista, niin olisi vieläkin parempi.

Ei haittaa, jos kirja hyppää jo suoraan hieman "haastavampiin" aiheisiin. Olen jo lukenut monia nettilähteitä, joissa käsitellään varsin laajasti sijoittamisen perusteita. Esim:

https://www.porssisaatio.fi/sijoituskoulu/
https://taloudellinen.fi/sijoittaminen/

Vastaus

Vastattu

Kenties voisit saada uutta oppia Karo Hämäläisen ja Jukka Oksaharjun uudistetusta kirjasta Sijoita kuin guru. Kirjan takakansi kertoo:"Sijoita kuin guru esittelee kahdeksan osakesijoittamisen arvostetun auktoriteetin periaatteet ja tuo ne nykyhetkeen. Mihin Helsingin pörssin yhtiöön kannattaisi sijoittaa, jos uskoo tiettyyn sijoitusfilosofiaan? Mitä kukin sijoitusguru ostaisi salkkuunsa tänään? Uudistetussa Sijoita kuin gurussa luodaan korona-ajan osakesalkut siten kuin gurut olisivat ne suunnitelleet. Historia kohtaa nykypäivän - Benjamin Grahamista Warren Buffettiin." Helmet

Myös Mathew Partridgen teos Investing explained : the accessible guide to building an investment portfolio voisi olla tutustumisen arvoinen kirja. "Maximize your chances of investment success with this accessible and profitable guide which pulls away the curtain to put you on a level footing with the professionals - and points out where the pros can get it wrong. Never in history has it been easier for private investors to get involved in the market, and changes in technology, regulation and access to information mean that the advantage experts may have had is fast disappearing. Written by Matthew Partridge, a financial journalist for the UK's leading investment magazine, Investing Explained is filled with real life examples and plain English summaries of research produced by banks and academics to separate fact from fiction when it comes to investment clichés. Investing Explained covers the basics for beginner investors and includes more in-depth advice for those with more experience. Benefit from an overview of behavioural psychology (and how you can profit from the irrational behaviour of others), advice on fintech apps and cryptocurrencies, and the impact of a of a political or economic crisis on your investments. Access the stock market with this invaluable guide and build an investment portfolio which can secure your financial future" Finna

Nykytrendinä sijoittamisessa näyttäisi olevan vastuullisuus. Helmet

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.