Löytyisikö artikkeleita koululaiva Matti Kurjen matkasta Välimerelle ja Mustallemerelle kesällä 1963
Vastaus
Finna-tietokannan perusteella Matti Kurjen ensimmäisestä pitkästä koulutuspurjehduksesta 1963 ei näyttäisi julkaistun laajempaa kirjallista kuvausta. Aikalaislehdissä matkasta uutisoitiin valokuvin ja haastatteluin esimerkiksi Uudessa Suomessa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Suomen Kuvalehdessä. Digitoidut lehtiaineistot ovat käytettävissä vapaakappalekirjastoissa asiakaspäätteillä.
Matkasta on myös säilynyt puolustusvoimien lyhytelokuva Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa:
Puolustusvoimat. (1963). Matti Kurjen matka Välimerelle v. 1963.
Merisotakoulun kirjastossa löytyy pari aiheeseen liittyvää tutkielmaa sekä Matti Kurjen laivalehden vuosikerrat, joista voisi löytyä lisätietoja.
- Himanen, H. (1978). Koululaiva Matti Kurjen suorittamat ulkomaanpurjehdukset ja merikadettien koulutuksessa saatuja kokemuksia. Kadettitutkielma, Merisotakoulu.
- Klenberg & Laakkonen. Kurjen Sulka: Kl Matti Kurjen laivalehden vuosikerrat 1963-1974.
- Piippo, M. (1994). Koululaiva Matti Kurki. Tutkielma, Merisotakoulu.
Muita lähteitä ja taustatietoa Matti Kurjen varhaisvaiheista:
- Haataja, J. (2023). Merivoimien aluskalusto uudistuu: Alushankinnat 1960-luvulla. Pro gradu, Maanpuolustuskorkeakoulu.
- Koivisto, A. (2001). Matti Kurki: Koululaivakysymys, aluksen hankinta ja nouto sekä liittäminen koulutusjärjestelmään. Rannikon puolustaja : RtUY:n tiedonantolehti, 44(3), 38-42.
- Kärkäs, Y. (2022). Koululaivalla osa 1/2. Rannikon puolustaja : Meripuolustuksen ammatti- ja jäsenlehti, 64(1), 62-67.
- Kärkäs, Y. (2022). Koululaivalla osa 2/2. Rannikon puolustaja : Meripuolustuksen ammatti- ja jäsenlehti, 64(2), 62-66.
Kommentoi vastausta