"Levisi kuin Jokisen eväät" -sanonta. Kuka oli Jokinen ja mitä hänellä oli eväänä?

Kysytty

"Levisi kuin Jokisen eväät" -sanonta.
Kuka oli Jokinen ja mitä hänellä oli eväänä?

Vastaus

Vastattu

Sananlaskututkija, tietokirjailija Outi Lauhakangas on kommentoinut Ylen haastattelussa Jokisen eväiden alkuperää seuraavasti:
"Kuten Ellusta [Ellun kanoista] on Jokisestakin tarina poikineen. Lauhakangas sanoo, että on mahdotonta tietää, mikä tarinoista on juuri se, joka on sanonnan synnyttänyt. Erään version mukaan Jokinen oli töissä konepajalla ja työkaveri teki jäynät puristamalla Jokisen eväslaukun prässillä littanaksi levyksi.
– Yhden tarinan mukaan tukkikämpällä Jokinen otti ainoan eväänsä, kuivan leivänkannikan, esiin pöydälle. Toinen siirsi leipää ja piruili, että nuo Jokisen evväät ovat aina niin levvällään…"

Lähtökohtaisesti en suosittelisi Murha.infoa ensisijaiseksi tiedonhaun lähteeksi, mutta manittakoon tässä yksi siellä esitelty tarina:
"Jyväskylässä oli 1950-luvun lopulla juttu, jonka mukaan muistaakseni Valmetin Jyskän tehtaalla oli Jokinen, jolle vaimo teki aina herkulliset eväät mukaan. Työtoverit niitä kadehtivat ja monesti hän tarjosikin niitä kavereille; niitä myös näpisteltiin niin, että hänelle itselleen ei monesti jäänyt enää syötävää. Tästä olisi tehtaalla syntynyt sitten tämä hokema."

Varmaa vastausta kysymykseen ei siis ole valitettavasti mahdollista saada, sillä tarinat Jokisesta ovat levinneet yhtä laajalle kuin Jokisen eväät.

Lähteet:

https://yle.fi/a/3-8612561
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=34437

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Vaan missäpä on se kuuluisa Junttilan tuvan seinä, johon tarttuu ja pysyy kiinni lähes mikä tahansa :)

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.