Kysyisin kokonaisen oppikirjan kopioimisesta tai skannaamisesta omaan opiskelukäyttöön. Onko se kiellettyä vai sallittua? Usein kirjastoissa on pitkä jono…

Kysytty

Kysyisin kokonaisen oppikirjan kopioimisesta tai skannaamisesta omaan opiskelukäyttöön. Onko se kiellettyä vai sallittua? Usein kirjastoissa on pitkä jono oppikirjoihin ja saatavilla on vain yksi lukusalikappale jonka voisi kopioida kotona luettavaksi. Entä, jos kirja on esimerkiksi avoimen yliopiston oma kirja, saavatko opiskelijat kopioida sen omaan käyttöön?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Suomen tekijänoikeuslain 12§ sallii valmistaa muutaman kopion yksityiseen käyttöön kaikesta muusta paitsi tietokoneohjelmasta. Sellaisenkaan kopioimisesta yksityiskäyttöön ei eduskunnan päätöksen mukaan voi seurata rangaistusta.

Opiskelukäyttö on yksityistä käyttöä. Sillä, kenen omistuksessa kopioitavaksi aiottu teoskappale on, ei ole laillisuuden kannalta merkitystä. Jos teos on julkistettu, sen saa kopioida yksityiseen käyttöön. Kappaleenvalmistustekniikkaa ei ole rajoitettu, skannaus ja käsin kopioiminen ovat yhtä sallittuja.

Kopioinnin voi myös teettää ulkopuolisella, jos kohteena ei ole sävellys- tai elokuvateos. Oppikirjan voi siten laillisesti kopioituttaa esimerkiksi kirjastossa tai oppilaitoksessa. Tällaista toisen tekemää kopiointia ei kuitenkaan saa tehdä ilman toimeksiantoa.

Heikki Poroila

26 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.