Kyselisin kappaleesta päivänsäde ja menninkäinen. Eli kappaleen alussa lauletaan "hämärä jo maille hiipi", näin ainakin Tapio Rautavaara laulaa. Mutta…

Kysytty

Hei!

Kyselisin kappaleesta päivänsäde ja menninkäinen.
Eli kappaleen alussa lauletaan "hämärä jo maille hiipi", näin ainakin Tapio Rautavaara laulaa.
Mutta joissakin versioissa lauletaan ilmeisesti "hämärä jo metsään hiipi", onko tämä joku uudelleen sanoitettu versio vai mikä näissä on erona?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Näyttää siltä, että Reino Helismaan säveltämästä ja sanoittamasta laulusta ”Päivänsäde ja menninkäinen” on olemassa useita sanoituksiltaan vähän erilaisia versioita, vaikka laulun perusajatus on kaikissa versioissa sama. Tapio Rautavaara on levyttänyt laulun kaksi kertaa (1949 ja 1965), ja myös nämä versiot eroavat vähän toisistaan.

Reino Helismaa kirjoitti ”Päivänsäde ja menninkäinen” –laulun tyttärelleen Yrjö Kokon ”Pessi ja Illusia” –kirjan innoittamana (Pennanen, s. 104). Sen esitti Tuire Orri radio-ohjelmassa ”Heilutellen Helmikuuta” 9.2.1949 (Pennanen, s. 201, 460). Tapio Rautavaara levytti sen ensimmäisen kerran 3.3.1949 (Pennanen, s. 330). Tässä levytyksessä häntä säesti Ingmar Englund kitaralla. Samana vuonna ilmestyi myös nuotti ”Meksikon pikajuna : sekä 13 muuta ratkiriemullista kuplettia” (Kanerva, 1949). Siinä ”hämärä jo metsään hiipi” ja sanoitus on samanlainen kuin uudemmissakin nuoteissa (esim. ”Suuri toivelaulukirja 4”, s. 36-37, Rautavaara, Tapio: ”Reissumiehen lauluja 1”, s. 10) paitsi 2. säkeistössä ”vaikka hehkusi mun sokeaksi saa” (uudemmissa nuoteissa ”vaikka loisteesi mun sokeaksi saa”).

Kuuntelin Tapio Rautavaaran vuoden 1949 levytyksen cd-levyltä ”Wanhanajan lastenlauluja : Riennämme metsäretkelle” ja vuoden 1965 levytyksen cd-levyltä Helismaa, Reino: ”Mestarin kynästä”. (Vuoden 1965 levytys löytyy myös YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=S05vzy0EzE0.) Molemmissa versioissa Rautavaara vähän poikkeaa nuottien sanoituksista. Vuoden 1965 versiossa häntä säestää kaksi sähkökitaraa ja sähköbasso. Kirjassa ”Tapio Rautavaara – kulkurin taival” (s. 111, 124) mainitaan kyllä eri sovitukset, mutta sanoitusten eroavaisuuksista ei puhuta mitään. Kaikissa versioissa laulun sanoittajaksi on merkitty Reino Helismaa.

Lähteet:

Pennanen, Jukka: Reino Helismaa : jätkäpoika ja runoilija (WSOY, 1994)

Tapio Rautavaara – kulkurin taival [kirjoittajat: Peter von Bagh...et al.] (Warner Music Finland, 2008) (liittyy CD-kokoelmaan Tapio Rautavaara: Kulkurin taival – kaikki levytykset 1946-1979)

20 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.