Kyselin kuusen kävyistä pudonneista hyönteisistä aiemmin. Tuota noin, erotan kyllä siemenet hyönteisistä, jälkimmäisillä on mm. jalat, joilla ne liikkuvat…

Kysytty

Kyselin kuusen kävyistä pudonneista hyönteisistä aiemmin. Tuota noin, erotan kyllä siemenet hyönteisistä, jälkimmäisillä on mm. jalat, joilla ne liikkuvat. Löysin itsekin pikaisella googletuksella joukon kuusessa (ja nimenomaan sen siemeniä syöviä) loisivia hyönteisiä, mutta ongelma olikin, ettei öttiäisistä ollut kuvaa tai kuvausta, jotta olisin voinut tehdä vertailua. Siksi nimenomaan kysyin, löytyisikö kirjastosta kirjaa, jonka avulla ötökät voisi tunnistaa. Hyönteiskirjoja teillä kai on, vai ettekö tosiaan osaa muuta suositella kuin Wikipediaa? Esimerkiksi kuusen loishyöntesten latinankielisillä nimillä voisi löytyä netistä kuvia, vaikka suomeksi ei löytynytkään. Nyt täytyy sanoa, että vastaus oli sekä alentuva että täysin hyödytön.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Hyönteiskirjoja löytyy kyllä paljonkin. Muutamassa vanhemmassa teoksessa on selkeät piirroskuvat, joiden avulla tunnistaminen voi olla helppoakin: Hyönteisiä värikuvina (toim. Uunio Sailas) tai Ulvinen Arvi, Maamme pikkueläimiä.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.