Kun lehmää lypsetään käsin, sitä lypsetään aina lehmän oikealta puolelta. Mutta miksi? Edes maatalojen emännät eivät ole osanneet perustella minulle tätä. …

Tutkiskelin sekä karjatalousaiheista että kansantapoja esittelevää lähdeaineistoa siinä toivossa, että olisin löytänyt asialle selkeän järki- tai uskomusperäisen selityksen. Ensinmainitut  – kuten esimerkiksi muuten erinomaisen seikkaperäinen Laina Vehasen Karjaväen kirja –  neuvovat kyllä usein käsin lypsettäessä tekemään sen lehmän oikealta puolelta, kuitenkaan antamatta syitä tai perusteluja käytännölle. Lypsämiseen liittyvistä uskomuksista tai karjataioista en taas löytänyt minkäänlaista kannanottoa kysymykseen siitä, millä puolella lehmää lypsäjän tulisi olla. Lopulta vanha Suomen maatalousseurojen aikakauslehden Maan numero osasi antaa ihmetyksen aihetta antaneelle tavalle mitä suurimmassa määrin yksinkertaisen selityksen – sen taustalla ei ole mitään sen kummallisempaa kuin vallitseva tapamme ajatella maailmaa oikeakätisesti. Vasemmalta puoleltakin saa lypsää, mutta tällöin vetimet tulee oikeakätisesti lypsettäessä käsitellä toisessa järjestyksessä kuin oikealta:

"Tavallisesti lypsetään ensiksi etu- ja sitten takavetimet. Viimeksimainittuja lypsettäessä valuu kuitenkin etuvetimiin maitoa ja on se sitten niistä poistettava. Samoin on meneteltävä takavetimille. Tällöin ovat lehmät aina lypsettävät oikealta puolen, että oikea käsi tulisi lypsämään kauempana olevat, vaikeammin lypsettävät vetimet. Jos taas lypsy tahdotaan toimittaa vasemmalta puolelta, niin silloin ovat samanpuoliset vetimet lypsettävä yht'aikaa, jotta voimakkaampi oikea käsi tulisi lypsämään takavetimet, jotka tavallisesti ovat kiinteälypsyisemmät." [kursiivi lisätty]

Lehmälle tuskin on suurta merkitystä sillä, onko lypsäjä sen vasemmalla vai oikealla puolella, mutta kannattaa ottaa huomioon se, että eläimen kannalta voi kuitenkin olla miellyttävämpää, jos lypsytapahtuma toistuu samanlaisena päivästä toiseen – jatkuva puolenvaihto voi aiheuttaa maidon määrään ja laatuun vaikuttavaa stressiä. Tärkeintä lienee kuitenkin opetella oikea lypsytekniikka. Paras lypsytapa jäljittelee mahdollisimman paljon vasikan imemistä. Maitoa imiessään vasikka tökkii kevyesti emän utaretta. Samalla se puristaa huulilla, kielellä ja kitalaella vetimen ja utareen yhtymäkohtaa. Tätä tapaa muistuttaa käsinlypsyssä parhaiten puristuslypsy. Siinä tartutaan kämmenellä reippaasti vetimeen niin, että utare saa kevyen töytäyksen. Sen jälkeen etusormella ja peukalolla puristetaan vetimen ja utareen yhtymäkohtaa, muilla sormilla puristetaan utaretta vuorotellen ylhäältä alaspäin. Tätä liikettä toistetaan niin, että joka vedon jälkeen nostetaan kättä ylöspäin töytäyksen aikaansaamiseksi. Molemmat kädet lypsävät rytmikkäästi vuorotellen.

Lähteet ja kirjallisuutta: 
Heli Castrén, Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi 
Sirkka-Liisa Ranta, Naisten työt : pitkiä päiviä, arkisia askareita 
U[uno] R[uotsi], Lypsäminen. 3, Mitä on vaadittava kunnolliselta ja tarkoituksenmukaiselta lypsyltä. – Maa : Suomen maatalousseurojen aikakauslehti, 8/1923
Laina Vehanen, Karjaväen kirja