Kuka on sanonut: Ruumiiseen on kerääntynyt kaikki tieto, mitä olemme elämämme aikana kokeneet.

Kysytty

Kuka on sanonut:

Ruumiiseen on kerääntynyt kaikki tieto, mitä olemme elämämme aikana kokeneet.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Sitaatti löytyy Maarit Saarelainen-Sahlmanin pro gradusta Henkilökohtaisten muistojen merkitys ja käyttö luovassa kirjoittamisessa : kun orava kaivoon hyppäsi (2011). Pro gradussaan Saarelainen-Sahlman tutkii henkilökohtaisten muistojen merkitystä ja käyttöä luovassa kirjoittamisessa. Gradu löytyy Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistosta https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/27187.

Gradun s.18 löytyy teksti, jossa sitaatti on: "Leila Simonen on tutkinut Body-projektissaan ruumiin muistia. Hän toteaa, että bioenergetiikan mukaan kaikki mitä ihminen on kokenut, on kirjoitettu hänen ruumiiseensa (Simonen 1995, 34). Ruumiimme muistaa kaiken,kokemamme ristiriitatilanteet ja tukahdutetut tunteet, mutta myös onnenhetket ja kosketuksen. Ruumiiseen on kerääntynyt kaikki tieto, mitä olemme elämämme aikana kokeneet. Kehollisten kokemusten kautta olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa sisäisiin ja ulkoisiinhavaintoihimme, ja näin ollen myös muistoihimme. (Simonen 1995, 26, 29–30, 33–34.)"
 

Leila Simosen teos, johon tässä viitataan, on nimeltään Kiltin tytön kapina (Naistieto, 1995). Teos löytyy Ratamo-kirjastoista ja saatavuutta voit tarkastella https://ratamo.verkkokirjasto.fi/web/arena.
 

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.