Kuka on keksinyt nimen Matti Näsä -hahmolle ja miksi hahmon nimi on juuri tuo?

Kysytty

Kuka on keksinyt nimen Matti Näsä -hahmolle ja miksi hahmon nimi on juuri tuo?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Matti Näsä oli mukana jo Kummelin tekijöiden ensimmäisellä demonauhalla talvella 1991. Sen ensimmäisessä sketsissä oli Heikki Silvennoisen esittämä tyyppi, "jonka esikuva oli Kangasalan kunnalla työskennellyt, työnjohtaja Kouhian selän takana jupiseva traktorimies". Silvennoisen ohjeistamana Olli Keskinen kirjoitti miehestä luonnehdinnan paperille: "Elämänsyömän metallimiehen huolen ja suuttumuksen aiheita ovat käytännön pikkuharmit. Suorasukainen Näsä edustaa suomalaista urpologiikkaa mehevimmillään. Mielipiteet ehdottomia, näkökulma järkähtämättömän yksipuolinen, järjenkäyttö kirkkaan talonpoikaista. Mattinäsiä löytyy Suomesta kymmeniätuhansia. Tässä hahmossa on tähtiainesta. Näsän kanssa ei voi olla eri mieltä!"

Näsän hahmo lienee paljolti Silvennoisen luomus elävän mallin pohjalta, mutta Näsän nimen "isyyttä" eivät lähteet tarkemmin erittele. Mahdollisesti Silvennoinen on myös nimen keksijä. Niin tai näin, jompikumpi kaksikosta Silvennoinen-Keskinen tai molemmat yksissä tuumin lienevät siitä vastuussa.

Jos otetaan huomioon, että koko väestöstä laskettuna Matti on kaikkein yleisin miesten ensimmäinen etunimi ja että suomen kielessä on sellaisia ilmauksia kuin Matti Meikäläinen, maailmanmatti ja mattimyöhäinen, voidaan Matissa nähdä kosolti ainesta yleispäteväksi jokamiehen nimeksi. Näsällä arvelisin haluttavan viitata nenäkästä ja viisastelevaa tarkoittavaan sanaan "näsäviisas". Matti Näsän nimen herättämät assosiaatiot ovat siis hyvin samansuuntaisia kuin Silvennoisen ja Keskisen luonnehdinta miehen ominaisuuksista. Voisi siis tuttua sanontaa käyttäen sanoa, että tässä on "nimi miestä myöten".

Lähde:
Tuomas Marjamäki, Kummeli : erittäin hyvin sanottu
Anne Saarikalle ja Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön
Kielitoimiston sanakirja

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.