Kuka oli se hiihtäjä (muistaakseni Argentiinasta), joka tuli Oslon MM-kisojen 50 kilometrin kisoissa viimeiseksi? Hän oli maansa hhihtoliiton valmentaja,…

Kysytty

Kuka oli se hiihtäjä (muistaakseni Argentiinasta), joka tuli Oslon MM-kisojen 50 kilometrin kisoissa viimeiseksi? Hän oli maansa hhihtoliiton valmentaja, rahastonhoitaja ja ainoa urheilija. Tuli muistaakseni maaliin tuntia myöhemmin kuin toiseksi viimeinen. Jostain olen saanut päähäni sellaisen nimen, kuin Arturo Finch, mutta en löydä hänestä mitään tietoa.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Oslon MM-kisojen 50 kilometrin hiihdosta löytyi tulokset vain 20. ensimmäiseksi tulleen kohdalta, 20. oli italialainen Gianfranco Polvara.

Kysymyksessä on varmaankin Arturo Kinch, hänestä löytyi jonkin verran tietoa internetistä. Hän perusti Costa Rican hiihtoliiton 1970-luvun lopulla ja on osallistunut lukuisiin talviolympialaisiin vuodesta 1980 alkaen. Hänen lajejaan ovat olleet syöksylasku, suurpujottelu ja murtomaahiihto. Sijoitukset ovat olleet heikonlaisia, esimerkiksi Torinossa hän sijoittui 15 kilometrin perinteisellä toiseksi viimeiseksi häviten voittajalle yli puoli tuntia.

Suomenkielistä tietoa ei löytynyt, mutta tässä muutamia englanninkielisiä linkkejä, joista löytyy tietoa Arturo Kinchistä ja tuloksista:

Oslon MM-kisojen 50 km:n hiihdon tulokset
http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=CC&raceid=1803

Torinon 2006 olympiakisojen 15 km:n hiihdon tulokset
http://www.todor66.com/olim/2006w/Men_15km_Classical.html

Uutinen Arturo Kinchin toiseksi viimeisestä sijasta Torinossa
http://insidecostarica.com/dailynews/2006/february/19/nac02.htm

Arturo Kinch wikipediassa
http://en.wikipedia.org/wiki/Arturo_Kinch

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.