Kuinka pitkä oli alakansakoulunopettajan äitiysloma keväällä 1941?

Kysytty

Kuinka pitkä oli alakansakoulunopettajan äitiysloma keväällä 1941?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Perhevapaista säädettiin Suomessa ensimmäisen kerran jo vuoden 1917 teollisuustyöasetuksessa, joka takasi teollisuustyössä työskenteleville naisille neljän viikon palkattoman äitiysloman. Liiketyöntekijäin vastaava synnytysloma oli kuusi viikkoa. Vapaat olivat palkattomia ja pakollisia. Äitiysrahaa ryhdyttiin maksamaan vasta vuonna 1964 voimaan tulleen sairausvakuutuslain myötä.

Äitiysloman pituus määräytyi siis tuohon aikaan myös vuonna 1941 kullakin alalla voimassa olleen työehtosopimuksen mukaan. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että keväällä 1941 Suomessa elettiin välirauhan aikaa. Talvisota oli juuri päättynyt, mutta yhteiskunnalliset olot eivät olleet normalisoituneet. Ilmassa oli levottomuutta ja uuden sodan uhkaa.

Sota-aika ja naisten töihin meno toivat mukanaan lastenhoito-ongelmia, joihin yhteiskunta ei sodan alussa ollut varautunut. Kaupunkeihin perustettiin uusia lastentarhoja mutta maalla piti pärjätä omin avuin tai ottaa lapset mukaan töihin.

Kirjassa Naisten aseet : suomalaisena naisena talvi- ja jatkosodassa. Toim. Riikka Raitis ja Elina Haavio-Mannila (WSOY 1993) s. 42-53 kansakoulunopettaja Aino muistelee sota-aikaa ja lastensa syntymiä. Aino sai sodan aikana yhteensä neljä lasta. Sodan jo päätyttyä joulukuussa vuonna 1945 Aino kertoo synnyttäneensä neljännen lapsensa 5. päivä joulukuuta ja ryhtyneensä hoitamaan opettajan tointaan jälleen joulun jälkeen.

Lähteet:
https://tilisanomat.fi/koulut/palkkahallinonkoulu-koulut/perhevapaat-pa…
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=d428cece-841b-46c…
Pukkila, Hanna: Kotirintaman lapset (Tammi 2008)

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.