Kuinka monta sellaista suomalaista musiikkiartistia suunnilleen on tällä hetkellä, jonka käytännössä jokainen suomalainen tietää? Kun olen puhunut tästä…

Kysytty

Kuinka monta sellaista suomalaista musiikkiartistia suunnilleen on tällä hetkellä, jonka käytännössä jokainen suomalainen tietää? Kun olen puhunut tästä kaverini kanssa ja sanonut hänelle, että kukaan voi tietää ihan kaikkia tunnettuja ja hän vain sanoi, että voihan. Eikö kuitenkin ole erittäin todennäköistä, että vaikka sanoisi tietävänsä kaikki tunnetut, kuitenkin on joku tunnettu, jota ei tiedä koska niitä tunnettuja on aika paljon eikä tarkkaa lukumäärää voi ilmaista. Ja kun eikö uusiakin tule oikeastaan jatkuvasti ja esimerkiksi jotkin artistit olivat vaikkapa 20 vuotta sitten tunnetumpia kuin nyt.

Vastaus

Vastattu

Tällaiseen kysymykseen on mahdotonta löytää ja antaa vastausta, koska ei ole mitään täsmällistä keinoa selvittää musiikkiartistien tunnettavuutta. Vaikka kaikille suomalaisille lähettäisi kyselyn, monet eivät siihen vastaisi ja ongelmana olisi, täytyisikö siinä olla valmiina esimerkiksi 100:n tunnetun artistin nimi vai pitäisikö kysyä, keitä vastaajat tuntevat. Jälkimmäiseen ani harva vaivautuisi vastaamaan, koska se olisi työlästä. Myös etukäteiseen listaan vastaaminen olisi erittäin työlästä, ellei nimiä etukäteen karsita. Mutta asiaa voi silti pohtia.

Sanoisin pitkähköllä elämän- ja työkokemuksella musiikkikirjastosta, ettei koko kansan tuntemia artisteja enää ole. Kun aikaisemmin (1900-luvulla) elettiin ns. yhtenäiskulttuurin aikaa, kaikki seurasivat muutamaa radio- ja televisiokanavaa. Tällöin oli mahdollista ns. tulla koko kansan tietoisuuteen. Nykyään kulttuurin harrastaminen on pirstaloitunut kymmeniin alakulttuureihin, joiden ulkopuolelle monikaan ei vaivaudu menemään. Eri vuosikymmeninä elänyt nuoriso muistaa oman nuoruutensa tähdet, mutta ei välttämättä muiden. Edes sellaiset kansainväliset megatähdet kuten The Beatles, Michael Jackson tai Edith Piaf eivät ole kaikille tuttuja, iästä riippuen.

Todennäköisesti Jean Sibelius on ainoa kotimainen musiikkinimi, joka on kaikille tuttu. Mutta jos kuvittelee, että joku Cheek tai Jari Sillanpää on kaikille tuttu, sekoittuu helposti ns. artistin ura ja sensaatiolehdistön kautta tuleva yleinen nimen tuttuus. Näitten erottaminen toisistaan on kuitenkin äärimmäisen hankalaa. Olen itse sopiva esimerkki eläkeikäisestä, joka ammattinsa takia tietää valtavan määrän artistien nimiä, mutta ei välttämättä mitään näitten musiikista. Lienee helppo löytää sata tunnettua suomalaista artistia, joiden nimen tunnen, vaikka en ole heidän musiikkiaan koskaan kuunnellut. Jos tämäkin lasketaan "tietämiseksi", joukko varmasti laajenee. Mutta silti arvelen, että jokaisessa musiikin genressä on taipumusta yliarvioida oman tyylin esittäjien suosio muitten genren kuuntelijoitten joukossa. Jos ei harrasta suomalaista räppiä, artistien nimet eivät sano mitään. Sama kaikkien muidenkin tyylilajien kanssa.

Asettuisin tässä "kiistassa" kysyjän kannalle, kaveri ei ole ehkä testannut väitettään riittävän isolla vastaajajoukolla.

Heikki Poroila

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.