Kuinka jatkosodassa pystyttiin rakentamaan niin yleelliset korsut ja juoksuhaudat aivan etulinjaan, kun koko ajan oltiin vihollisen edessä tulituksen kohteena?

Kovin ylellisiä juoksuhaudat ja korsut tuskin aivan asemien etureunassa olivat, eikä tulituskaan asemasodan vuosina jatkuvaa allut. 

Korsuelämän perinteitä kokoavassa teoksessa Sotasavotta : korsuelämää 1939-1944 (Otava 1975) Matti Kuusi kirjoittaa, että "sodassa olemisesta on 99% odottelemista ja 1% sotimista". 

Teoksessa kerrotaan korsujen rakentamisen motiiveista talvisodan alkupuolella: "Talvisodan alettua majoituimme maanpäällisiin telttoihin, jolloin tykistö- ja lentopommitusten aikana alkoivat telttatappiot muodostua luvattoman suuriksi. Niinpä pian annettiin määräys, että teltat oli upotettava maahan vähintään metrin syvyyteen. Koska maa vielä tuolloin ei ollut kovinkana paksussa roudassa, upotus kävi vaivattomasti ja täten sirpalevaara pieneni huomattavasti." Joulukuun puoliväliin mennessä pakkasten kiristyessä sekä tykkitulen ja ilmapommitusten kiihtyessä maahan upotettujen telttojen tarjoama suoja ei enää riittänyt, ja muistelija kertoo miten korsujen rakentamista opeteltiin kantapään kautta. Toinen kertoja samalta ajalta: "Porukkamme joutui tekemään uutta siltaa Läskelänjoen yli. Kun työ kesti viikkoja, niin ilmapommitusten takia tehtiin maastoon montut, jotka katettiin hirrenpätkillä ja kivillä. Ne olivat niitä ensimmäisiä korsun alkuja." Suojien rakentaminen vaarasta huolimatta oli siis välttämätöntä, koska vaihtoehtoja ei ollut.

Kolmas kertoja muistelee miten he saapuivat 1942 keväällä Syvärin alajuoksulle, ja edeltäjien laatimat asemat olivat väliaikaisia, lähinnä maakuoppa-asteella kuraveden virratessa lavereille. Vanhemmat aliupseerit ja reserviläiset alkoivat puuhata suurta korsua koko tuliasemaa varten, ja onnekkaasti asema sijaitsi poikkeuksellisesti miltei etulinjassa, mutta suojaavan jyrkän kumpareen takana vihollisen huomaamattomissa. Korsusta kehkeytyi kuukausien aikana asuinkelpoinen, valoisa, siisti ja lopulta myös kukkaistutuksin koristettu. Muistelija ei mainitse, että vihollinen olisi häirinnyt korsunrakennusta mitenkään, lieneekö sitä huomannutkaan.

Ylilyöntejäkin varmasti sattui, erään muistelijan kuvaillessa divisioonan talouspäällikön eläneen sähköistetyssä ja suorastaan ylellisessä korsussa "kuin joku sulttaani".

Rakentamistoimintaa vihollisen tulen ulottuvissa ohjeistetaan sotakokemuksiin perustuvassa teoksessa Kenttälinnoittamisopas 1945 seuraavasti: "Työmaan varmistaminen suoritetaan tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Ilmasuojaan on alusta alkaen kiinnitettävä huomiota, että vihollisen mielenkiinto ei liian aikaisin heräisi, jolloin se rupeaa ilmatähystyksin ja valokuvauksin seuraamaan työmaan kehitystä, mistä se voi saada hyvinkin arvokkaita tietoja omista aikomuksista. Maataistelukonein ja pommituksin voi vihollinen suuresti häiritä työskentelyä ja alentaa työtehon." Teoksessa korostetaan, että asemien etureunaan rakennettavien korsujen tulee olla mahdollisimman suojaisissa paikoisssa, että ne saadaan maastoutettua hyvin, ja erityisesti taisteluasemiin tulevien korsujen on oltava pieniä, että niiden tuhoutuessa tappiot jäisivät pieniksi. Varsinaiset majoituskorsut ja reservien ja komentopaikkojen korsut määrättiin rakentamaan vihollisen tähystetyn tulen kantaman ulkopuolelle.

Talvisodan ja jatkosodan aikaisista erilaisista korsuista löytyy lukuisia kuvia puolustusvoimien SA-kuva -palvelusta. Pääosa vaikuttaisi olevan siistejä ja asumiskelpoisia, mutta kovin ylellisiä korsuja kuvissa näkyy harvoin, ja nekin kaikesta päätellen melko kaukana selustassa. Etulinjan korsuista pääosa näyttäisi olevan lähinnä käytännöllisiä.