Kirjoittelen tutkielmaa ja alaviitteet tuottavat ongelmia. Teksti vaikuttaa todella katkonaiselta, kun lähes jokaisen lauseen jälkeen on aina siihen käytetty…

Kysytty

Kirjoittelen tutkielmaa ja alaviitteet tuottavat ongelmia. Teksti vaikuttaa todella katkonaiselta, kun lähes jokaisen lauseen jälkeen on aina siihen käytetty lähde (ei välttämättä edes suora lainaus). Voiko siis kaikki kappaleeseen käytetyt lähteet kerätä kappaleen loppuun (ilman, että jokainen lause täytyy erikseen kohdentaa tiettyyn lähteeseen)?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Viitattaessa lähteisiin esiintyy monia käytäntöjä. Eri laitoksilla ja oppiaineilla on usein omat perinteensä, joista sinunkin kannattaa kysyä työsi ohjaajalta. Tärkeintä kuitenkin on, että lähteisiin viitataan loogisesti ja yhdenmukaista tapaa käyttäen. Jotkut suosivat tekstin keskelle suluissa sijoitettavia viitteitä, (tekstiviitteitä), toiset alaviitteitä. Loppuviitteitäkin käytetään. Periaate on, että referoidessasi (joko suoraan tai epäsuorasti) lähdettä viittaat kyseiseen lähdeteoksen kohtaan (tavallisesti sivunumeroon). Viite (tai viitenumero) sijoitetaan heti referoidun väitelauseen tai -lauseiden jälkeen, eikä siis ehdottamallasi tavalla kappaleen loppuun kohdentamatta sitä tiettyyn lauseeseen / lauseisiin. Tämän johdosta teksti voi vaikuttaa rikkonaiselta, etenkin jos viittauksia on paljon ja jos käytät tekstiviitteitä. Alaviitteet ovatkin monen mielestä selkeämpi tapa viitata lähteisiin, koska tekstin katkaisee vain yläindeksiin sijoitettava viitenumero ja itse viitteet ovat luettavissa sivun alareunassa.

Viittaustavoista ja muista tutkielman kirjoittamiseen liittyvistä käytännön ongelmista on olemassa lukuisia oppaita, joista esimerkiksi seuraavat löytyvät Turun kaupunginkirjastosta:

Eco, Umberto: Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään (1989)
Hirsjärvi, Sirkka et al.: Tutkimus ja sen raportointi (1992)
Hirsjärvi, Sirkka et al.: Tutki ja kirjoita (2000)
Hurtta, Heikki ja Peltola, Tapani: Tutkielmantekijän opas (1996)
Lieko, Anneli et al.: Ohjeita tutkielman kirjoittajille (1993)
Mälkiä, Matti: Teksti- ja kirjallisuusviitteiden laatiminen (1994)
Nummi, Jyrki: Opinnäytteellä ammattiin (1997)

Osa teoksista on tarkoitettu ensi sijassa yliopisto-opiskelijoille, toiset (kuten Jyrki Nummen teos) ammattikorkeakouluissa opiskeleville.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.