Kirjasarja naislukijalle, joka on lukenut kaikki Anneli Kivelät ja mieltynyt niiden tematiikkaan

Kysytty

Kirjasarja naislukijalle, joka on lukenut kaikki Anneli Kivelät ja mieltynyt niiden tematiikkaan

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Marja Orkoma (Pirkko Arhippa) on kirjoittanut parisenkymmentä eri sarjoihin kuuluvaa kirjaa, joissa on hieman samaa tunnelmaa kuin Kivelällä. Arhippana hän kirjoittaa Naantaliin ja Turkuun sijoittuvia jännitysromaaneja, jotka ovat myös hyvin suosittuja.

Pirjo Tuominen on kirjoittanut etupäässä historiallisia romaaneja, mutta hänelläkin on jännityssarja, jonka päähenkilö on Mailis Sarka. Kirjoissa kuvaillaan maaseutuyhteisöä sekä huvilaelämää ja murhien lisäksi löytyy myös rakkautta.

Pirjo Rissasen tuotanto voisi myös kiinnostaa Anneli Kivelän lukijaa; hän on kirjoittanut eri ikäpolviin kuuluvien naisten ongelmista huumoriakaan unohtamatta.

Kirsi Pehkonen puolestaan taitaa olla lähinnä Kivelän tematiikkaa, sillä hän on aloittanut uuden kotimaisen  maalaisromanttisen sarjan, jossa on kaunista maalaismaisemaa, huumoria ja romantiikkaa. Siitä on ilmestynyt kaksi osaa eli Sydämenasioita Jylhäsalmella sekä Jylhäsalmella salamoi. Kolmas osa Juuret Jylhäsalmella ilmestyy keväällä ja toivottavasti vielä lisää myöhemmin.

Jos kirjailijan ei välttämättä tarvitse olla suomalainen, niin Maeve Binchy kuvaa viehättävästi pienen irlantilaisen kylän elämää.

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.