Kerro kaikki kirjailijasta nimeltä Jonathan Swift.

Kysytty

Kerro kaikki kirjailijasta nimeltä Jonathan Swift.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Jonathan Swift (1667-1745) oli pappi, poliitikko ja kirjailija, joka muistetaan nykyään ennen kaikkea merkittävänä satiirikkona. Swift tunnetaan parhaiten teoksesta Gulliverin retket, jonka jättiläisten ja lilliputtien maasta kertovia osia pidetään nykyään lastenkirjallisuutena. Alun perin kyseessä oli kuitenkin yhteiskuntaa vertauskuvallisesti kritisoiva teos, jonka hahmoista saattoi tunnistaa vaikutusvaltaisia henkilöitä ja joka herätti ilmestyessään suurta kohua.

Swiftiä pidetään kyynisenä henkilönä, jonka katkeruus, ihmisviha ja halveksiva asenne yhteiskuntaa kohtaan heijastuvat hänen kirjallisella urallaan. Englantilaisesta virkamiesperheestä lähtöisin ollut, Irlannissa syntynyt Swift jäi nuorena orvoksi ja koki joutuneensa sukulaisten armopalojen varaan. Tätä ja hänen myöhempiä vastoinkäymisiään virkauralla etenemisessä on pidetty syynä hänen kaunaisuudelleen.

Gulliverin retkien lisäksi Swiftin suomennettuihin teoksiin kuuluvat "Tynnyritarina, sekä Kirjojen taistelu ja Kirjoitelma hengen mekaanisesta toiminnasta", "Ohjeita palvelusväelle", "Irlantilaisia pamfletteja" sekä "Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen".

Lisää tietoa Jonathan Swiftin elämästä ja tuotannosta löytyy seuraavista lähteistä:
Kansojen kirjallisuus, osa 5 (WSOY 1976)
Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenklassikoita (BTJ Kirjastopalvelu 2000)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Swift

13 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.