Kenen tai minkä Pirkan mukaan Pirkanmaa on nimetty?
Vastaus
Esimerkiksi Pirkanmaan ja Pirkkalan nimessä esiintyvä pirkka eli pykäläpuu oli kahdesta samanmuotoisesta puoliskosta kokoonpantu puuesine, jonka molempiin puoliskoihin tehtiin samanlaiset lukumerkit. Toinen jäi velalliselle, toinen saamamiehelle, ja kumpikin piirsi pirkkaansa puumerkkinsä. Puumerkkien osoittaessa omistajaa olivat pirkat alkuaan jonkinlaisia muistiinpanovälineitä, jotka sittemmin kehkeytyivät kuiteiksi ja velkakirjoiksi.
Lähteet:
K. V. Kaukovalta, Pirkkalan heimo- ja keskiaika. – Teoksessa Kaukovalta – Jaakkola – Sorila, Pirkkalan historia
Yrjö Raevuori, "Pirkanmaa". – Aamulehti 10.3.1933, s. 5
U. T. Sirelius, Suomen kansanomaista kulttuuria
Kommentoi vastausta