Kenen puhe on pelkkää sanahelinää??

Nykysuomen sanakirja (1988) ei anna sanahelinästä määritelmää vaan ainoastaan esimerkkejä: "Korea, halpahintainen sanahelinä", "Koko puhe oli onttoa sanahelinää" ja "Ei pelkkä sanahelinä ole runoutta". Uusi suomen kielen sanakirja (Timo Nurmi, 1998) määrittelee, että kyseistä sanaa käytetään halventavasti koreilevasta puheesta tai kirjoituksesta. Suomen kielen perussanakirjan (1994) mukaan sitä käytetään vaikuttavuutta tavoittelevasta sisällöttömästä kielenkäytöstä.

Oman kielitajuni mukaan sanahelinässä on kysymys jollain tavalla katteettomasta puheesta; kuulija ei voi käsittää puhujan sanojen merkitystä vaan joutuu pitämään niitä onttoina sanoina. Tulee mieleen ns. puppusanageneraattori, jonka sanotaan kokoavan muodoltaan moitteettomia lauseita käyttämällä muodikkaita, komealta kalskahtavia ja enimmäkseen vierasperäisiä sanoja; kukaan normaali ihminen ei voi kuitenkaan ymmärtää noita lauseita. Jos jonkin alan asiantuntija käyttää suurelle yleisölle puhuessaan oman alansa täsmällistä erikoissanastoa, kuulijassa syntyy helposti sanahelinän vaikutelma, vaikka puhuja ei olisi mitään sellaista tavoitellut. Kenties juhlapuheen liiallinen mahtipontisuus vaikuttaa kuulijasta sanahelinältä. Mainostaja valitsee tietoisesti vain myönteiset asiat ja sanat ja vaikenee monista asioista ja ajautuu hyvin lähelle sanahelinää. Samoin vaaliehdokas pyrkiessään miellyttävillä sanoilla ja asioilla vaikuttamaan äänestäjään.

Sana sanahelinä lienee muodostettu Paavalin lausumasta: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen." (I Kor. 13:1, vuoden 1938 käännös.)