Kehitysapu ja ostopalvelut!
Onko Suomen nykyisen lainsäädännön puitteissa mahdollista ostaa osa vankeinhoitolaitoksen palveluista kehitystukena jostakin Afrikan valtiosta luoden näin alueelle työpaikkoja vankilapalveluilla ja sen toimintaan liittyvillä oheispalveluilla?
Vastaus
Emme ole laintulkinnan ammattilaisia, joten tämä vastaus on laadittu pelkästään maallikkotietämyksen pohjalta. Sen perusteella kuvaamasi menettely ei liene mahdollista, sillä Suomessa tuomittujen vankeusrangaistusten osalta sovelletaan Suomen vankeuslakia. Se edellyttää, että tuomitun vankeuden täytäntöönpanosta huolehtivat Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehet.
Vankeuslaki on voimassa vain Suomessa, joten jossakin toisessa maassa vankeutta koskevat säädökset ovat erilaiset. Suomen vankeuslaissa on paljon määräyksiä, joiden edellyttämät asiat eivät toteutuisi muualla, esimerkiksi olojen järjestäminen ”niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja” (1 luku, 3 §).
Vankeuslaki löytyy kokonaisuudessaan Finlexistä osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050767.
Kommentoi vastausta