Kaksi kirjaani erääntyy huomenna ja en voi jatkaa niiden varausta. Olen Karjalassa lomalla ja palaan vasta viikon kuluttua. Voinko palauttaa kirjat täällä…

Kysytty

Kaksi kirjaani erääntyy huomenna ja en voi jatkaa niiden varausta. Olen Karjalassa lomalla ja palaan vasta viikon kuluttua. Voinko palauttaa kirjat täällä olevaan kirjastoon esim. Joensuu tai Punkaharju tai Kitee?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Jollei pysty palauttamaan erääntyviä kirjastolainoja sen kirjastoalueen kirjastoihin, josta lainat ovat peräisin, lainat voi palauttaa postitse tai myös yrittää saada niille lisää laina-aikaa (esim. puhelimitse).

Kirjoja kauempaa palautettaessa suositeltavaa olisi lähettää lainassa olevat kirjat itse postitse kirjastoon, josta kirjat ovat (tai pääkaupunkiseudulla, mihin tahansa pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoverkon yleiseen kirjastoon). Tällöin kirjat myös saapuvat perille aiemmin, jolloin myöhästymismaksu on pienempi. Esim. pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjoja ei kuitenkaan tulisi palattaa jonnekin ihan eri puolella Suomea olevaan kirjastoon paitsi siinä tapauksessa, että kirjat on tilattu kaukolainaksi ko. kirjaston kautta. Kirjojen saapuminen perille usean kirjaston kautta voi viivästyä kaikkien mutkien vuoksi, ja asiakkaalle voi myös kertyä ko. ajalta myöhästymismaksua.

Pääkaupunkiseudun kirjaston yhteystiedot kuten postiosoitteet löytyvät Internetin kautta. Esim. Leppävaaran kirjaston osoite Espoossa on: Leppävaarankatu 9, PL 60301, 02070 ESPOON KAUPUNKI. Puhelin: (09) 816 57610.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.