Kadonneen kirjan metsästys Lapsuuteni kirjahyllyssä oli vanhempien veljien perintöä novellikokoelma, jota olen yrittänyt löytää uudelleen niillä tiedoilla,…

Kysytty

Kadonneen kirjan metsästys

Lapsuuteni kirjahyllyssä oli vanhempien veljien perintöä novellikokoelma, jota olen yrittänyt löytää uudelleen niillä tiedoilla, joita muistan.
Yksi kertomus sijoittui Sisiliaan ja liittyi kunniaan, joka on siellä olemisen tärkein asia. Periaate alueella oli suojella kaikkia virkavallan etsimiä rikoksista epäiltyjä.
Taloon saapui hätääntynyt kulkija, joka kysyi turvapaikkaa. Isännälle oli kunnia-asia suostua. Isännällä oli yksi lapsi, nuori poika, josta hän oli erityisen ylpeä kylillä kulkiessa.

Garabinieerit tulivat kysymään onko näkynyt epäilyttävää kulkijaa eikä kukaan myöntänyt. Etsijöiden päällikkö huomasi pojan katselevan hänen taskukellon periä ja antoi pojalle kellon tutkittavaksi ja kysyi uudelleen onko näkynyt epäilyttävää kulkijaa. Poika tutki kelloa ja nopeasti vilkaisi navetan ylisien suuntaan päätään kääntämättä. Garabinieerit kävivät hakemassa turvapaikan hakijan. ja päällikkö sanoi pojalle "saat pitää kellon". Myöhemmin isä vei pojan niityn taakse ja ampui hänet.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kyseessä on Prosper Mriméen (1803 - 1870) novelli Mateo Falcone. 

Novelli sisältyy Kauko Karen suomentamana esimerkiksi novelliantologioihin Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 1 (toim. Aulis Ojajärvi, 1966)  ja Laatunovelleja (toim. Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila, 1998).

https://finna.fi/Record/vanamo.3896?sid=4754681423

https://finna.fi/Record/vanamo.94442?sid=4754681423

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.