Jouluaattona kaupungeissa liikkuu paljon joulupukkeja, varsinkin Helsingissä. Kuinka monta joulupukkia on ollut samaan aikaan poliisin juoppoputkassa ja minä…

Kysytty

Jouluaattona kaupungeissa liikkuu paljon joulupukkeja, varsinkin Helsingissä. Kuinka monta joulupukkia on ollut samaan aikaan poliisin juoppoputkassa ja minä vuonna ennätys on tehty?

Vastaus

Vastattu

Putkaöiden lukumäärää tilastoidaan kyllä valtakunnallisesti poliisin antamien tietojen perusteella. Päihtyneitä otetaan säilöön nykyisin paljon vähemmin kuin takavuosikymmeninä. Vuonna 1987 säilöönottojen määrä oli noin 200 000. Vuoden 1994 jälkeen putkaöiden määrä vaihteli noin 90 000:n ja runsaan 100 000:n välillä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 poliisin pahnoilla vietettiin lähes 52 000 yötä. 

Helsingissäkin saattaa jokunen pukki humaltua jouluyön aikana. Kuitenkin myös joulupukit ovat nykyään raittiimpia. Ylen verkkoartikkelissa mainitaan, että poliisin muistitiedon mukaan vanhoina aikoina Töölön selviämisasemalla jouluyötä vietti välillä useampikin pukki. Erillistä tilastoa vuosien varrelta ei liene olemassa, sillä joulupukin vaatetus tai rooliasu ylipäätään ei ole poliisin noudattama virallinen tilastointiperuste. Viihteellisessä joulunajan uutisoinnissa toisinaan kerrotaan pukkien törttöilyistä.

https://core.ac.uk/download/pdf/80988865.pdf

https://yle.fi/uutiset/3-10667254

Hyvä paha joulupukki – pukkien nykyinen sukupolvi on sisäsiisti  https://yle.fi/uutiset/3-9364134

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4b328bdf-3972-48e6-9880-d390041c6619

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Poliisi-Muistan-sen-joulun-kun-pukk…

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.