Jos tuomitaan menettämään sotilasarvonsa, menettääkö myös myös mahdollisen eläkkeensä?

Kysytty

Jos tuomitaan menettämään sotilasarvonsa, menettääkö myös myös mahdollisen eläkkeensä?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Puolustusvoimissa palveleva henkilöstöalan asiantuntija avasi asiaa seuraavasti: ”Sotilaseläke ei ole sidottu sotilasarvoon, vaan eläke kertyy työuran aikaisen työtulon mukaisesti. Jos suomalaiseen oikeuskäytäntöön kuuluisi vielä tänä päivänä jonkinlaiset ylimääräiset taloudelliset sanktiot, ne kyllä tuotaisiin esille tuomion yhteydessä samalla tavalla, kun esitetään rikoksen uhrille tai omaisille määrättävät korvaukset.”

Vielä 1960-luvulla tällainen taloudellinen lisäsanktio oli kuitenkin mahdollinen. Ruotuväki-lehdessä 1/1968 kirjoitetaan, että ennen vuoden 1967 alussa voimaan astunutta valtion uutta eläketurvasäännöstöä eläkeoikeuden saattoi menettää, jos virkamies on pantu viralta tai tuomittu sotilasrikoksesta virasta erotettavaksi. Oikeus eläkkeen saamiseen saattoi lakata myös silloin, jos tuomittiin menettämään ainiaaksi kansalaisluottamuksensa. Aikalaislehtien perusteella sotilasarvo, jos sellainen oli, tuomittiin usein menetettäväksi samalla kuin kansalaisluottamuskin. Kansalaisluottamuksen menettämisseuraamus poistui Suomen rangaistusjärjestelmästä 1969.

Vanhasta eläkejärjestelmästä voi lukea esim. Kansalliskirjaston digitoimista 1930-luvun Sotilashallinnollisista aikakauslehdistä, jotka ovat vapaasti verkossa saatavilla.

Lähteitä ja lisätietoja:

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.