Jos Titanic ei olisi uponnut, milloin se olisi viimeistään poistunut käytöstä?

Kysytty

Jos Titanic ei olisi uponnut, milloin se olisi viimeistään poistunut käytöstä?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Osviittaa Titanicin potentiaalisesta maksimaalisesta käyttöiästä antavat sen sisaraluksen Olympicin vaiheet. Olympicin vesillelasku tapahtui lokakuussa 1910 ja se teki neitsytmatkansa kesäkuussa 1911. Vuonna 1927 laivan rakenteisiin kohdistettiin pakollinen tarkastus, jossa todettiin aluksen jo alkavan kärsiä korroosion vaikutuksista. Tämän jälkeen se lisättiin rakenteellisen kulumisen vuoksi erikoistarkkailussa olevien laivojen listalle. 1930-luvulla kaksikymmenvuotista laivaa pidettiin jo palvelusvuosiensa loppua lähestyvänä. Olympic poistettiin lopulta liikenteestä vuonna 1935 - omistajat eivät enää uskoneet 25 vuotta vanhan aluksen mahdollisuuteen läpäistä seuraavaa pakollista merikelpoisuustarkastusta. Viimeisen New Yorkin -matkansa Olympic päätti kotisatamaansa Southamptoniin 12. huhtikuuta 1935. Lokakuussa laiva, jolle ei enää onnistuttu löytämään ostajaa, myytiin romuksi. Marraskuussa 1935 aloitettu romutus saatiin lopullisesti viimeistellyksi syyskuussa 1937. Sittemmin Olympicin teräs uusiokäytettiin toisen maailmansodan tarpeisiin.

Olympicia mittapuuna käytettäessä voisi siis ajatella, että hieman onnekkaammissa merkeissä Titanic olisi saattanut liikennöidä 30-luvun puolivälin paikkeille, ehkä vähän sen ylikin.

Lähde:

Allen Gibson, The unsinkable Titanic : the triumph behind a disaster

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Luutavammin ehkä vuodelle 1952 saakka. Asetettu sen jälkeen kelluvaksi hotelliksi.
Kenties joskin 50 vuotias alus olisi purettu ja rakennettu uudelleen vuonna 1969.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.