Jos on joskus lapsena pissinyt järvi-/meriveteen uintireissulla, niin mihin se häviää sieltä?

Kysytty

Jos on joskus lapsena pissinyt järvi-/meriveteen uintireissulla, niin mihin se häviää sieltä? Voiko kalat mahdollisesti juoda sitä?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Veteen päästetty virtsa liukenee ja hajoaa. Noin 95% virtsasta on joka tapauksessa vettä, ja loppu koostuu ureasta, kivennäisaineista ja suoloista. Samoja kivennäisiä ja suoloja vedessä on jo valmiiksi - merivedessä enemmän, järvivedessäkin jonkin verran maaperästä liuenneina. Urea eli virtsa-aine on puolestaan aineenvaihdunnassa syntyvä orgaaninen yhdiste, jota vesikasvit voivat käyttää ravinteena. Ureaa valmistetaan myös teollisesti, sillä sitä tarvitaan lannoiteteollisuuden tuotteisiin, kuten esimerkiksi typpilannoitteisiin, rehuraaka-aineisiin sekä torjunta-aineisiin.

Kalojen juominen vaihtelee niiden elinympäristön mukaan. Makeanveden kalojen kudosten suolapitoisuus on suurempi kuin ympäröivän veden, joten ne saavat vettä tahtomattaankin kidusten ja ihon pinnan läpi elimistöönsä suolapitoisuuden pyrkiessä tasaantumaan. Jotta suolatasapaino pysyy oikeana, makeanveden kalat erittävät runsaasti virtsaa poistaakseen ylimääräisen veden. Merikaloilla tilanne on päinvastainen. Kun ympäröivä vesi on kudosnesteitä suolaisempaa, munuaisten täytyy erottaa kudoksista ylimääräinen suola virtsan mukana. Merikalat korvaavat poistuvaa nestettä juomalla säännöllisesti. Sekä järvi- että merivedessä on siis myös kalojen virtsaa. Järven, saati meren, tilavuuteen verrattuna ja virtsan vesipitoisuuden huomioon ottaen virtsa-aineita on vedessä kuitenkin häviävän vähän, ja ne kuuluvat joka tapauksessa normaaliin luonnon kiertokulkuun.

 

Lähteet:

Business Insider: https://www.businessinsider.com/is-it-ok-to-pee-in-the-ocean-2014-8?r=US&IR=T

PubChem: https://pubchem.ncbi.nlm.nih.gov/compound/Urea

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Virtsa, https://fi.wikipedia.org/wiki/Urea

Virtanen, Heidi: Järviveden puhdistaminen juomavedeksi. Opinnäytetyö.  (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/30285/lopputyoPDF.pdf?sequence=1)

Laaksonen, Juha: Sitkeä simppu ja muita kalajuttuja (Tammi, 2018)

 

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Mitenkäs sitten lääkejäämät esimerkiksi ehkäisypillereistä ja antibiooteista? Ovatko nämäkin vesikasveille ja eliöille tärkeitä ravinteita? Pitäisikö suositella kuitenkin välttämään ihmisten virtsaamista vesistöihin?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.