Jonkin mielessä käyneen mietteen jälkeen tuli tässä mieleen kysyä että miten esim. toisesta maailmansodasta palanneita miehiä tyynnytettiin sairaaloissa, oliko…

Esimerkiksi Ritva Virtasen sota-ajan sairaanhoitajia käsittelevässä väitöskirjassa todetaan, että sotasairaaloissa tärkeä työmuoto oli henkilökohtainen keskustelu ja potilaiden kokemusten ja huolien kuunteleminen. Muina toimintamuotoina olivat jumalanpalvelukset, hartaushetket osastoilla, raamattupiirit ja hengelliset juhlatilaisuudet. Sosiaalinen kuntoutus näkyi ryhmässä toimimisena erilaisten pelien, konserttien ja jopa elokuvissa käymisen keinoin. Potilaiden mielialaa nostettiin myös huumorilla ja hauskuuttamalla potilaita. Myös potilaiden kanssa tai puolesta rukoileminen katsottiin kuuluvan lottien velvollisuuksiin.

Käsillä olevassa aineistossa ei juurikaan nimetä tiettyjä rukouksia tai lauluja, mutta esim. iltarukouksenakin käytetty Levolle lasken luojani mainitaan kuolevan potilaan lohduttamisen yhteydessä. Mainintoja saattaisi löytyä enemmänkin laajasta alan kirjallisuudesta ja muistitietokokoelmista. 1920-40 -luvuilta on myös useita lotille suunnattuja laulukirjoja, mutta on vaikea sanoa missä määrin näitä on käytetty ohjatun toiminnan ulkopuolella. Laulun roolista sota-aikana kerrotaan mm. Seppo Porvalin teoksessa Suomi sodassa: laulut auttoivat. 

Kirjallisuutta: 

• Elomaa-Krapu, M. (2015). Hoitamisen halusta ja velvollisuuden tunnosta: Lääkintälottien kokemukset koulutuksesta ja hoitotyöstä Suomen sodissa vuosina 1939-1945. Tampere University Press.
• Peltokorpi, K. (2011). On elettävä kun koska tahansa voi kuolla: Lottien selviytyminen sodassa 1939-1945. Lapin yliopisto.
• Pohls, M., & Latva-Äijö, A. (2009). Lotta Svärd: Käytännön isänmaallisuutta. Otava.
• Porvali, S. (2017). Suomi sodassa: Laulut auttoivat. Readme.fi.
• Virtanen, R. (2005). Sairaanhoitajat Suomen sota-ajan lääkintähuollon tehtävissä 1900-luvulla. Kuopion yliopisto.