Joitain vuosia sitten lueskelin vanhoja sanomalehtiä ja huomasin että vähäisistäkin rikoksista kertovissa uutisissa oli mainittu rikoksen tekijän koko nimi sekä asuinpaikkakunta itse teon kuvauksen lisäksi. Lehtien nimiä ja julkaisuvuotta en muista mutta mahdollisesti 1950-lukua ja jotain pienempilevikkisiä sanomalehtiä.
Kysymys on että milloin tuonkaltaisesta avoimuudesta alettiin siirtyä nykyiseen jossa rikollisen nimet jätetään mediassa kertomatta alle 2 vuoden tuomioiden kohdalla?
Vastaus
Rikostoimittaja Rami Mäkisen Journalistin artikkelissa kerrotaan, että nykyiset nimien julkaisukäytännöt ovat pitkän kehityksen tulos. Rikosuutisten nimensuoja oli olematon 1970-luvulle asti. Nimi pantiin lehteen, jos siltä tuntui, ja poliisikin kertoi epäiltyjen tietoja lehtimiehille.
Nimensuoja tuli Journalistin ohjeisiin vasta vuonna 1976. Syynä oli Lex Hymy, joka kriminalisoi yksityisyyden loukkaukset ja rajoitti nimien julkaisua mediassa. Tuolloisten ohjeiden mukaan epäiltyjen tai tuomittujen nimiä ei ollut syytä julkaista, ellei ”huomattava yleinen etu sitä vaadi”.
Soveltaminen oli kuitenkin kirjavaa jopa samassa tiedotusvälineessä. Yleisesti nimikynnys oli alempi kuin nykyään. Nykyisin selviönä pidetty kahden vuoden raja tuli käyttöön vasta 2000-luvun alussa, jolloin viestimet alkoivat laatia omia sisäisiä nimenkäyttöohjeitaan. Helsingin Sanomat oli ensimmäinen. Rajapyykki otettiin rikoslaista, jonka mukaan yli kahden vuoden vankeutta ei voi tuomita ehdollisena. Muut mediat kopioivat omiin ohjeisiinsa HS:n rajan, joka näin levisi käyttöön. Laki tai Journalistin ohjeet eivät kahden vuoden julkaisurajaan velvoita. Se on puhtaasti median itse omaksuma käytäntö.
Lähteet:
Rami Mäkinen: Nimenjulkaisun kynnys rikosuutisissa on noussut liian korkeaksi, kirjoittaa rikostoimittaja Rami Mäkinen - Journalisti
Journalistin ohjeet https://jsn.fi/journalistin-ohjeet/
Kommentoi vastausta