Isäni, syntynyt 1905 (kuollut 1984)tausta mietityttää. Tiedän vain, että isä sijoitettiin n.4 -vuotiaana veljensä kanssa, joka oli 3 vuotta vanhempi. Ilmeisesti vuonna 1909, mikä on isänisän kuolinvuosi kirkonkirjoissa.. Äidillä oli uusi suhde meneillään ja isäni isä menehtyi pahoinpitelyn seurauksena. Ja hänen (isän äidin) kommenttinsa "Pankaa mihin tykkäättä" on jäänyt elämään puheissa. Jäivät ilmeisesti kahdestaan mökkiin, näin tarina kuulopuheissa on kerrottu. Asia oli niin kipeä isälleni, että siitä ei koskaan puhuttu kotona.
Haluaisin tietää, oliko kyseessä tuon ajan lastensuojelu -vai huostaanotto. Ja oliko kunnassa joku henkilö joka valvoi lasten etua. Sijoitusperheestä on vain vähän tietoa. Alue on Pohjois-Pohjanmaalla oleva kunta. En löytänyt tietoa itse internetistä, kun en keksinyt millä hakusanalla hakisin.
Vastaus
Hei,
Suomen ensimmäinen lastensuojelulaki säädettiin vasta 1936 ja se tuli voimaan 1.1.1937. Ennen lastensuojelulain säätämistä lastensuojelutoiminta perustui lainsäädännöllisesti ennen kaikkea vaivaishoitoa ja köyhäinhoitoa sääteleviin lakeihin ja asetuksiin (STM). Kuntien vaivaishoito vastasi paikallisesti orpojen ja muiden vailla riittävää hoitoa olleiden lasten huollosta. Lapsen huollon aineksia vaivaishoidossa olivat asuminen, vaatetus ja muu ylläpito sekä kristillinen kasvatus. Lapsen suojelun järjestämiseksi käytettiin lähisukulaisverkostoja ja kummeja, kasvatuskotiin elätehoitoon antamista ja jonkin verran myös ruotuhoitoa. (Timo Harrikari: Lastensuojelun historia)
Vuonna 1879 vahvistetun vaivaishoitoasetuksen mukaisesti kukin kunta muodosti oman vaivaishoitoyhdyskuntansa, joka jakautui valvonta-alueisiin. Toimeenpanevana elimenä toimi vaivaishoitolautakunta, jonka jäsenet toimivat valvonta-alueellaan peräänkatsojina (piirimiehinä). Heidän tehtäviinsä kuului laatia vaivaishoitolautakunnalle selvitykset alueensa avuntarvitsijoista ja heidän olosuhteistaan. 1900-luvun lasten- ja vammaishuolto sekä sairaanhoito alkoivat eriytyä vaivaishoidosta ja nimityskin muuttui vähitellen köyhäinhoidoksi. Vuoden 1923 alusta voimaan tullut köyhäinhoitolaki velvoitti kunnat huolehtimaan jokaisesta vaikeuksiin joutuneesta sekä perustamaan köyhäinhoitolautakunnan, jonka toimintaa valvoivat valtion viranomaiset. (Arkistojen portti)
Kun vaivaishoidosta vastaavien pyrkimyksenä oli minimoida huoltokustannukset, siirryttiin 1800-luvun puolivälissä yleisesti huutokauppamenettelyyn, jossa hoitotehtävän sai sen vähimmällä maksulla ottamaan tarjoutunut. Huutolaisiksi joutuivat usein kodittomat lapset, vanhukset ja sairaat. Tavallisesti talolliset huusivat lapsia, joista tuli työvoimaa. Kunta oli velvoitettu maksamaan heidän elatuksestaan sijoituskodeille. Vaikka päämääränä oli usein sijoittaa huutolaiset hyviin koteihin, monesti vaihtoehdot olivat vähissä ja sijoituskotien valvonta oli puutteellisesta. Elätteelle anto tapahtui viattomien lasten päivänä joulukuun 28. Vaikka vaivaishuutokaupat kiellettiin 1890-luvulla, huutolaisuus oli yleinen ilmiö vielä 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Tiedot lasten elätteelle sijoittamisesta löytyvät usein alkuaikoina kunnallislautakunnan pöytäkirjoista, ellei kunnassa ollut erillistä köyhäinhoitolautakuntaa (myöhemmin huoltolautakunta). Tietoja voi löytyä edelleen myös seurakuntien hallinnollisista asiakirjoista. (Arkistojen portti & Työväenperinne)
Kuntien vaivaishoitohallituksien ja köyhäinhoitolautakuntien pöytäkirjat ja muu aineisto on pääsääntöisesti kuntien omissa arkistoissa. Kansallisarkistossa säilytettävään Vaivaishoidontarkastajan arkistoon sisältyy mm. kuntien köyhäinhoitoa koskeva kirjeenvaihto paikkakunnittain omia kokonaisuuksinaan. (Arkistojen portti)
Toivottavasti tästä on apua isäsi taustan selvittelyn jatkamiseen!
Ystävällisin terveisin,
Katri Koivunen
Tietoasiantuntija
Lastensuojelun Keskusliitto, Kirjasto ja tietopalvelu
Kommentoi vastausta