Isäni sai kertausharjoituksissa kesällä 1939 viestiratsumiehen erikois- koulutuksen Kankaanpäässä. Mitä po. tehtävä sisälsi? Isäni suoritti sitä ennen…

Kysytty

Isäni sai kertausharjoituksissa kesällä 1939 viestiratsumiehen erikois-
koulutuksen Kankaanpäässä. Mitä po. tehtävä sisälsi? Isäni suoritti sitä ennen asevelvollisuutensa Hämeen rakuunarykmentissä Lappeenran-
nassa.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Viestiratsumiehen koulutuksesta ei ole mainintaa Rakuunan ja ratsumiehen käsikirjassa (1938) eikä myöskään Viestimiehen käsikirjassa (1936).

Molemmissa aikalaisoppaissa mainitaan kuitenkin ratsulähetin tehtävästä osana viestitoimintaa. Lähettinä toimivan ratsumiehen tuli hallita sanoman perillesaattamisen lisäksi myöskin tarvittaessa omien viestiyhteyksien korjaaminen, sekä vastaavasti vihollisen viestiyhteyksien sabotointi. Myös vihollisen viestiyhteyksien tiedustelu saattoi kuulua ratsulähetin toimenkuvaan, laajan toiminta-alueensa sekä nopeutensa ansiosta.

On siis hyvinkin mahdollista, että isänne on saanut kertausharjoituksissa nimenomaisesti viestialan erikoiskoulutusta em. ratsulähetin tehtäviä varten, viestiratsumiehen nimikkeellä.

Suomen Ratsuväen historian 1. osassa mainitaan kertausharjoitusten osalta juurikin Kankaanpään kertausharjoituskeskuksen merkitys myös ratsuväelle, ja erityisesti 1930-luvun viimeisinä kesinä siellä annettiin paljon erikois- ja täydennyskoulutusta ratsuväen reserviläisille.

Lisätietoja ratsuväestä sekä sen koulutuksesta saa vastauksessa mainituista teoksista, jotka ovat saatavana mm. Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta (www.mpkk.fi/kirjasto).

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Uusien liikekannallepanosuunnitelmien mukaan Kannakselle tuli sijoittaa viestiratsastajaosatoja suojajoukkojen yhteyteen. Ilmeisesti näitä koulutettiin Niinisalon kertausharjoituksissa. Sotilasarvo on kyllä säilynyt Hämeen Ratsurykmentin mukaisesti ratsumiehenä, vaikka tehtävänmukaisesti puhuttiinkin viestiratsumiehestä.
Lisäys - Ei ollut Hämeen Rakuunarykmenttiä vaan Hämeen Ratsurykmentti.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.