Ilmajoen hautausmaan vanhassa osassa kävellessäni kiinnitin huomiota 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä esiintyneeseen hyvin korkeaan…

Kysytty

Ilmajoen hautausmaan vanhassa osassa kävellessäni kiinnitin huomiota 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä esiintyneeseen hyvin korkeaan lapsikuolleisuuteen. Monissa hautakivissä kerrotaan 6-9 lapsen kuolleen joko heti synnyttyään tai varhaislapsuudessa.

Mietin, mistä voisin saada lisätietoja vuosisadan vaihteen lasten elämästä ja, niin, kuolleisuudesta, ja oliko se poikkeuksellisen korkeaa Pohjanmaalla ja miksi. Kiitos.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Suomalaislapsien kuolleisuudesta eri aikoina ja eri alueilla on saatavilla jonkin verran aineistoa, josta osa on vieraskielistä. Laitan tähän jäljempänä kuitenkin tiedon niistä vieraskielisistäkin.

Tilastokeskuksen nettisivuilta löysin taulukon, jonka laita tähän oheen. Siitä käy ilmi lasten kuolleisuus vuosittaisena lukumääränä 1700 -luvulta lähtien. 1700 -luvulla näyttää lasten kuolleisuus olleen vielä suurempaa kuin 1900 -luvun alussa, vaikka väestö oli tuolloin pienempi.

Yleisteos, josta saattaa olla hyötyä:

Tekijät: Kartovaara, Leena
Nimeke: Suomalainen lapsi / Leena Kartovaara, Hannele Sauli
Julkaistu: Helsinki : Tilastokeskus, 2000
ISSN 0784-8447
ISBN: 951-727-778-4

Täyttä asiaa aiheenne kannalta, mutta englanninkielinen:

Tekijät: Kannisto, Väinö
Nimeke: Mortality : geographic differentials in infant mortality in Finland in 1871-1983 / Väinö Kannisto 1986
Ulkoasu: 82 s.
ISBN: 951-46-9581-X (nid.)
Asiasana: kuolleisuus --lapset --Suomi - 1871-1983 (ysa)
lapsikuolleisuus --Suomi - 1871-1983 (ysa)

Sivuaa aihetta hiukan:

Tekijät: Ketola, Outi
Nimeke: Lapsenmurhat ja lasten sekä nuorten itsemurhat Suomessa 1751-1980 / Outi Ketola 1989
Ulkoasu: 79 s.
ISBN: 951-880-263-7

Mahdollisesti kiinnostava artikkeli:

Tekijät: Vuorinen, Heikki S.
Nimeke: Development of core-periphery and social differences in children's health in Finland / Heikki S. Vuorinen
Julkaistu: Helsinki : Kansanterveystieteen laitokset: Helsinki ..., 1991
ISBN: 951-45-5897-9 (nid.)
Aineisto: artikkeli kokoomateoksessa
Teoksen kieli: eng
Asiasana: lapsikuolleisuus --Suomi - 1865-1869 (ysa)
kuolleisuus - katovuodet - 1865-1869 (ysa)
väestöhistoria --Suomi - 1800-luku (ysa)
väestöhistoria - 1865-1969 (ysa)
kuolleisuus --lapset --Suomi - 1865-1869 (ysa)

Julkaisussa: editors: Anders Brändström and Lars-Göran Tedebrand: Society, health and population during the demographic transition. - 1988 (Report from the Demographic Database, University of Umeå ; no. 4), s. 61-76

Nimeke: Mortality in children registered in the Finnish child welfare registry : population based study
Aineisto: artikkeli kausijulkaisussa

Julkaisussa: BMJ. - London :. - ISSN 0959-8146. 323 (2001), s. 207-208

Tiedoksi: Tilastokeskuksen tuottama väestötieteen peruskurssi löytyy WWW-sivuilta osoitteesta

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.