Hyvä kirjastonhoitaja Vihreä Kettu julkaisi 5.12. runokirjani: Kylmää oli aamusaikka. Tuo teos oli kolmas,jonka olen tehnyt. Kaksi aiempaa, runoteos Piimäperä…

Kysytty

Hyvä kirjastonhoitaja

Vihreä Kettu julkaisi 5.12. runokirjani: Kylmää oli aamusaikka.
Tuo teos oli kolmas,jonka olen tehnyt.
Kaksi aiempaa, runoteos Piimäperä ei paljon pirukaan ja Piimäperä isäni maa ovat olleet vuosikausia kirjastossa kansalaisten lainattavissa.
Olisiko mahdolista,että heti uuden vuoden alussa kävisimme kustantajan kanssa luonanne esittelemässä kirjaa?

Haukiputaan kunnansihteeri Kirsti Lehtinen kertoi,että uuden Oulun kirjastohankinnat keskitetään vuoden 2012 alusta lähtien.
Hyvää Joulun odostusta.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Oulun kaupunginkirjaston kaikki toimipisteet ovat kiinni 31.12.2011 – 8.1.2012 Uuden Oulun ja OUTI-kirjastojärjestelmien yhdistämisen vuoksi. Pääkirjaston lehtisali palvelee normaalein aukioloin. Hankintaosaston mukaan Uuden Oulun hankintoja ei keskitetä ensi vuoden alusta. Vuonna 2012 tulee käyttöön aluekirjastomalli, mutta sekin vie aikaa, joten vuoden 2012 alusta hankinta toimii kuten ennenkin eli esim. Haukipudas tilaa itse kirjansa. Lähetin Oulun hankintaostolle tiedon kirjasta. Se ilman muuta tilataan. Esittely lienee Oulussa tarpeeton.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.