Hep! Kaksi tutkijaa (brittejä muistaakseni) kirjoittivat kirjan "käytännön ekologiaa" tms. Olivat ensin ajatelleet "vakavaa" ja tekstipainotteista perinteistä…

Kysytty

Hep!

Kaksi tutkijaa (brittejä muistaakseni) kirjoittivat kirjan "käytännön ekologiaa" tms.
Olivat ensin ajatelleet "vakavaa" ja tekstipainotteista perinteistä kirjaa, mutta päättivätkin tehdä helppolukuisen kuvakirjan, jossa hyvin selkeillä esimerkeillä opastetaan kuinka toimia ekologisesti.
Julkaistu kaiketi n. 30-vuotta takaperin - 90-luvulla.
Erityisen hyvin on jäänyt mieleen takakannen kuva, jossa maapallosta (räjähtäessä) sinkoutuvalla tontilla vanha pariskunta oli kaivanut puutarhaan kuopan ja istuttavat puun tms. taimenta.
Mutta ei vaan jaksaa muistaa kirjan nimeä eikä ihmeemmin sisältöäkään. Kirja on ollut minulla, mutta jäänyt "pitkään lainaan" tai jäänyt muuttohommissa.
Mikähän kirja mahtaa olla kyseessä?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Valitettavasti tähän ei ole löytynyt vastausta.

Finna.fi -palvelusta voi hakea aineistoa asiasanoilla ja rajata hakua vuosiluvuilla. Näin vanhan kirjan kohdalla riskinä on, että sitä ei ole aikoinaan kunnolla asiasanoitettu. Tällä hetkellä käytettävät asiasanat löytyvät täältä https://finto.fi/yso/fi/

Esimerkiksi ympäristö-alkuisia sanoja on monta, myös ekologisuus-termillä voi hakea. Voi myös hakea sanoilla, jotka mahdollisesti sisältyvät nimekkeeseen. Tuloslistan vasemmassa laidassa olevia rajausmahdollisuuksia voi myös käyttää teosten kirjailijoiden selailuun, jos niistä jokin kuulostaisi tutulta.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

David Gershon & Robert Gilman: Ekotiimikirja - ekologisen elämäntavan toimintaohjelma maamme kotitalouksille (1994).

https://finna.fi/Record/fikka.3588865

Koko 1990-luvulla ei ilmestynyt kuin kolme nimenomaan englannista suomennettua kirjaa, joiden nimessä on nimenomaan sana ekologia tai ekologinen. Rajaamalla haun tämän mukaisesti löytyi siten heti.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.