haluaisin tietää sukunimeni perusteella miten voi suojattu sukunimi olla jollain sukuuni kuulumattomalla käytössä koska nimi on suojattu jo luovutettua karjalaa ennen.
Vastaus
Suomessa noudatetaan vuonna 1985 voimaan tullutta Nimilakia (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1985/19850694). Lain 12§:n mukaan "Uudeksi sukunimeksi ei voida hyväksyä sukunimeä, joka on Suomessa merkitty väestötietojärjestelmään, eikä nimeä, jonka yleisesti tiedetään vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi, ellei tähän ole olemassa erityistä syytä." Laki antaa siis yleisen nimisuojan, mutta ei tunne erityistä "suojattujen nimien" ryhmää.
Kysyjän mainitsemaa tapausta ei välttämättä voi arvioida vain nykyisen nimilain perusteella, vaan tulisi tutkia lainsäädäntöä 1930-luvulla tai sitäkin ennen, koska emme voi tietää, milloin tämän "sukuun kuulumattoman" nimi on otettu tai missä se on otettu. Jos nimi on hyväksytty jossain muussa maassa, se on laillinen nimi hänen muutettuaan Suomeen, ei lain tarkoittama "uusi nimi".
Myös ilmaisuun "sukuun kuulumaton" on syytä suhtautua varovaisesti. Ilman syvällistä sukututkimusta on vaikea tietää edes suurpiirteisesti, keitä kaikkia sukupuun haaroihin sisältyy. Mitä kauemmas historiaan mennään, sitä monimutkaisimmiksi asiat usein muuttuvat ja uskottavia lähteitä on vähemmän. Siitä, ettei jotakuta henkilöä tiedä sukulaisekseen, ei aina voi tehdä johtopäätöstä, ettei tämä voisi sukulainen silti olla.
Kysyjän hahmottelemassa tapauksessa on kuitenkin niin vähän lähtöinformaatiota ja sen takia monia mahdollisia selityksiä, ettei vastausta ilman perusteellisia tutkimuksia kukaan voine antaa. Lähtökohtana kuitenkin on, että jos viranomainen Suomessa on jonkin sukunimen hyväksynyt, se on "luvallinen". Kuten lakitekstistä ilmenee, vastuu on viime kädessä nimen hyväksyneellä viranomaisella, joka voi erityisistä syistä hyväksyä myös "suojatun" sukunimen valinnan. Näistä erityisistä syistä säädetään em. lain 13§:ssä, johon tässä yhteydessä on hyvä tutustua.
Heikki Poroila
Kommentoi vastausta