Haluaisin tietää mitä "rotua" suomalaiset nykyisen tietämyksen mukaan ovat. Muistan, että 1900-luvun alussa suomalaiset luokiteltiin kuuluvaksi mongoleihin,…

Kysytty

Haluaisin tietää mitä "rotua" suomalaiset nykyisen tietämyksen mukaan ovat. Muistan, että 1900-luvun alussa suomalaiset luokiteltiin kuuluvaksi mongoleihin, mutta pitääkö tämä teoria enää tänä päivänä paikkaansa?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Turun yliopiston emeritusprofessori
Kalevi Wiik on tutkinut suomalaisten alkuperää käyttäen hyväkseen genetiikan, arkeologian ja kielitieteenkin tuoreimpia tutkimustuloksia. Tältä pohjalta hän on pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin, keitä me suomalaiset olemme ja mistä me tulemme.

Wiik on julkaissut aiheesta kirjan nimeltään Suomalaisten juuret, Atena 2004. Kirja on saatavissa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista. Toisessa teoksessaan Eurooppalaisten juuret, Atena 2002, hän jo käsitteli aihetta. Tiivistetysti hänen tutkimuksensa pyrkii osoittamaan, että geeniperimältään suomalaiset poikkeavat suhteellisen vähän muista eurooppalaisista ja haastaa aikaisemmat käsitykset alkuperästämme.Wiikin teoria on saanut osakseen kritiikkiä.

Wiikin teorian pääkohtiin voit tutustua internetissä, osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaisten_alkuper%C3%A4 .

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.