Haluaisin tietää kuvataiteilija Unto Pusan asuinpaikat sekä mitä kouluja hän on käynyt.

Kysytty

Haluaisin tietää kuvataiteilija Unto Pusan asuinpaikat sekä mitä kouluja hän on käynyt.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Unto Pusa syntyi 18.1.1913 Viipurissa, mutta sieltä hänelle ei ehtinyt kertyä muistoja.

1930-luvun alussa hän asui vanhempineen Hyvinkäällä, mistä käsin hän kävi koulua Helsingissä.

Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1932 Helsingin uudesta yhteiskoulusta, samana vuonna hän kirjoittautui Helsingin yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisen osaston opiskelijaksi, mutta tämän alan opintoja hän ei lainkaan harjoittanut.

Jo vuonna 1930 hän oli aloittanut opinnot Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä, lukion takia hän saattoi osallistua vain iltaopetukseen.

Aloitti uudella otteella opinnot Suomen taideyhdistyksen koulussa 1932, joulukuussa hänet siirrettiin maalausluokalle. Lukion jälkeen hän saattoi osallistua niin aamu- kuin iltaopetukseenkin.

Syksyllä 1933 Pusa kirjoittautui Yhteiskunnalliseen korkeakouluun toimittajalinjalle, koska täällä opetusta annettiin enimmäkseen illalla. Täällä hän todella opiskeli vuoteen 1937, mutta ei kuitenkaan suorittanut varsinaista tutkintoa. Samana vuonna 1937 hän lopetti myös Taideyhdistyksen koulussa.

Opiskeluvuosinaan hän asui Helsingissä, vuosina 1935-1936 suoritetun asevelvollisuuden jälkeen kuitenkin enimmäkseen vanhempiensa luona Hyvinkäällä. Lopullinen muutto Helsinkiin tapahtui marraskuussa 1937.

Pusa avioitui loppuvuodesta 1938, aluksi aviopari asui Helsingissä Runeberginkadun yksiössä, toukokuussa muutettiin Lauttasaareen kaksioon. Maalausta Pusa harjoitti tuohon aikaan lähinnä vapaa-ajalla.

Pusa oli rintamalla niin talvi- kuin jatkosodassakin.

Sodan jälkeen hän toimi opettajana Helsingin teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla 1946-1970, ABC-piirustuskoulussa 1946-1966 ja Vapaassa taidekoulussa 1946-1948.

Vuonna 1949 hän opiskeli valtion nuorille taiteilijoille myöntämän apurahan turvin Pariisissa André Lhoten ja Fernard Léger'n opastuksella.

Rakensi vuonna 1950 Lauttasaareen (Luoteisväylä 14) ateljeetalon.

Unto Pusa kuoli 8.11.1973 työmatkalla Vaasassa.

Wessman, Kerttuli
Unto Pusa, monumentaalimaalari : rengas taiteen ketjussa. - Otava, 1977

http://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/rakennusinventoinnit/laru/jakelu/rakenn…

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.