Haluaisin tietää ääninäyttelemisen historiasta Suomessa. Erityisesti kiinnostaisi tietää mistä kaikki alkoi.

Kysytty

Haluaisin tietää ääninäyttelemisen historiasta Suomessa. Erityisesti kiinnostaisi tietää mistä kaikki alkoi.

Vastaus

Vastattu

Hyvän yleiskatsauksen suomalaisen äänielokuvan alkutaipaleesta tarjoaa Ari Honka-Hallilan essee "Äänielokuva tulee Suomeen".

Erityisesti esseen loppupuolella, kappaleessa "Kieliongelmia", sivutaan myös ääninäyttelemisen ja jälkiäänityksen ensivaiheita. Käytännössä tarve jälkiäänitykselle tuli esille vieraskielisten elokuvien kohdalla. Suomessa kuitenkin elokuvien omakielinen tekstitys vakiintui varsin nopeasti, siinä missä isommilla kielialueilla siirryttiin omakieliseen dubbaukseen. Sittemmin ääninäyttelijöitä on käytetty ensisijaisesti alkuperältään vieraskielisissä lasten ja nuorten elokuvissa.

Aihetta sivuavaa kirjallisuutta esimerkiksi:

 

Ääninäyttelemisestä puolestaan radiokontekstissa voi löytyä lisätietoja esimerkiksi seuraavista teoksista:

 

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.