Hei! Haluaisin saada vastauksen tällaiseen kysymykseen liittyen ihmisten etunimistä. Joillain henkilöillä on toisena tai kolmantena nimenä isän etunimi yhdistettynä poika tai tytär sanaan, esimerkiksi Matintytär tai Kallenpoika. Aina kun olen kuullut tai lukenut, että joillain henkilöllä on tällainen nimi, se on hänen etunimissään viimeisenä, mutta voiko se olla keskimmäisenä nimenä henkilöllä, jolla on kolme etunimeä? Voiko henkilön etunimenä olla siis esimerkiksi Matti Matinpoika Juhani, vai onko se Matinpoika oltava viimeisenä etunimenä, siis esimerkiksi Matti Juhani Matinpoika? Entä onko totta, että tuollainen nimi korvasi ennen vanhaan tavallaan henkilön sukunimen, että vaikka se Matinpoika oli tavallaan niin kuin sukunimi "virallisen" sukunimen sijasta?
Vastaus
Isän tai äidin nimestä muodostetusta poika- tai tytär-loppuisesta nimestä on säädetty vain, että se voidaan antaa toiseksi tai kolmanneksi nimeksi (Nimilaki 32 b §). Ennen vuonna 1991 voimaan tullutta uutta etunimilakia sallittuja olivat vain isän nimestä muodostetut nimet.
Patronyymejä, isännimiä esiintyy jo keskiaikaisissa lähteissä. Myöhempien vuosisatojen kirkonkirjoihin niitä on toisinaan merkitty, toisinaan ei. Myös matronyymejä, äidinnimiä, esiintyy kirkonkirjoissa jonkin verran. Isännimet ovat olleet talonnimen tai muun asuinpaikan nimen, ammattinimityksen tai nimetyn ominaisuuksista kertovan liikanimen ohella sukunimiksi vakiintuneiden lisänimien perustana. Niitä on käytetty sukunimenomaisesti siinä vaiheessa kun kaikilla ei vielä ollut "virallista" sukunimeä. Länsi-Suomessa tavallisen kansan keskuudessa sukunimien käyttöönotto alkoi oikeastaan vasta 1800-luvun loppupuolella.
1800-luvun viimeisen neljänneksen aikana suomalaiset vanhempainnimet yleistyivät nopeasti. Jo 1800-luvun alkupuolella jotkut virkamiehet olivat alkaneet käyttää patronyymejä perinnöllisinä sukuniminä. Vuosisadan lopulla tapa levisi nopeasti sekä suomalaisen että ruotsalaisen maaseutuväen keskuuteen. Näin syntyivät monet yleiset son-loppuiset sukunimemme - sukunimiksi kelpuutettiin yleensä vain ruotsalaisia patronyymejä. Ajan lehtikirjoituksista tosin ilmenee, että suomalaisiakin patronyymejä sanottiin joskus sukunimiksi. Vuoden 1920 sukunimilain vaatiessa sukunimeä kaikille kansalaisille niitä on otettu virallisiksi sukunimiksi muutama kymmen.
Lähteet:
Nimilaki
Yliopiston nimipäiväalmanakka
Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja
Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet
Kommentoi vastausta