Haluaisin löytää tietoa 1800-luvun (loppupuolen) koulutuksesta/ kouluttautumismahdollisuksista Suomessa, erityisesti suomenkielisillä lapsilla/ nuorilla,…

Kysytty

Hei,
Haluaisin löytää tietoa 1800-luvun (loppupuolen) koulutuksesta/ kouluttautumismahdollisuksista Suomessa, erityisesti suomenkielisillä lapsilla/ nuorilla, säätyläisillä ja rahvaalla. Mitä mahdollisuuksia oli kansakoulun jälkeen ja kenelle? Kiinnostaisi myös tieto eri kaupunkien koulutusmahdollisuuksista. Löytyisiköhän jotain kirjasuositusta tähän?

Vastaus

Vastattu

Tässä joitakin teoksia ja verkkolähteitä, jotka valottavat suomalaista koulutuspolitiikkaa ja kouluhistoriaa 1800-luvun loppupuolella. Tarkempia alueellisia tietoja varten kannattaa kääntyä esimerkiksi maakunta-arkistojen ja -museoiden puoleen. 

Heikkinen, Anja ja Leino-Kaukainen, Pirkko: Valistus ja koulunpenkki. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1860-luvulta 1960-luvulle (SKS, 2011) 
Helsti, Hilkka; Stark, Laura ja Tuomaala, Saara: Modernisaatio ja kansan kokemus Suomessa 1860-1960 (SKS, 2006) 
Kero, Esa: Kansakoulu (Rakennusalan kustantajat, 2000) 
Kiuasmaa, Kyösti: Oppikoulu 1880-1980. Oppikoulu ja sen opettajat koulujärjestyksestä peruskouluun (Pohjoinen, 1982) 
Lappalainen, Antti: Suomi kouluttajana (WSOY, 1991) 
Suni, Hannu: Sekularisaation puristuksessa. Koulut kristillisen arvojatkuvuuden kantajina Lounais-Hämeessä 1860-1960 (Tiedekirja, 2005)
Syväoja, Hannu: Kansakoulu - suomalaisten kasvattaja. Perussivistystä koko kansalle 1866-1977 (PS-kustannus, 2004) 

Historia.hel.fi 
Savon historia 
Suomen yksityiskoulujen matrikkeli 1872-1977

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

"Mitä mahdollisuuksia oli kansakoulun jälkeen ja kenelle?" Siis 1800-luvun loppupuolella? Etuoikeutettuja olivat ne lapset, jotka pääsivät nelivuotiseen kansakouluun jo ennen vuosisadanvaihdetta 1899/1900.

Juhani Lassilan teokset Lapin koulutushistoria 1 ja 2 (kirkollinen alkuopetus, kansa-, perus- ja oppikoulut) löytyvät myös verkosta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.